Little less conversation little more action, please!

Facebookissa kiertää taas kerran kiertoviesti jossa omaan statukseen tulee päivittää ties mitä höpöhöpöä. Tyyliin ”näytin tissit poliisille ja säästyin sakoilta”. Kun tähän erehtyy kommentoimaan tai tilasta tykkäämään niin tulee haastetuksi mukaan kiertokirjeeseen. Kirjeen idea sinällään on hyvä, sen sanotaan tuovan huomiota ja informaatiota milloin rintasyövästä, milloin kivessyövästä tms.

nauhaetu0507MH_sy.jpg

Ajatus tässä on varmana ollut hyvä ja toki jos joku ihminen tällaisen kirjeen saatuaan ja tällaiseen kampanjaan mukaan haastetuksi tulleena esimerkiksi alkaa tutkia säännöllisesti rintojensa (tai vaikka sen kumppanin rintojen/pallien) vointia niin ehkä sillä joku saadaan pelastettua.

Mun mielestä, olenhan tällänen perus-niuho ja vastarannan kiiski, tässä kuitenkin on hieman joku ristiriita. Ihmisten mielenkiinto vedetään asiaan hieman kiertotietä ja kuinka moni itse asiassa paneutuu siihen viestiin jota tällä koitetaan välittää. Vai ollaanko mukana vain koska saa huijata ja pelleillä vähän julkisesti ja fb-frendit ihmettelee et wattafak is going on?

Rintasyöpä on länsimaisten naisten yleisin syöpätyyppi: siihen sairastuu elämänsä aikana noin joka kymmenes nainen. Rintasyöpädiagnooseja tehdään Suomessa vuosittain yli 4 100. Sairauden tavallisin oire on kyhmy rinnassa.

Joka kymmenes nainen… (ja myös miehet saattavat joskus sairastua, ei se pelkästään naisten sairaus ole kuitenkaan vaikka harvinaisempaa se herrahenkilöillä on). Jokaiselta työpaikalta, jokaisesta harrastusporukasta, jokaisesta suvusta hyvin todennäköisesti löytyy joku joka rintasyöpään on sairastunut, tulee sairastumaan tai on siihen jopa menehtynyt.

Muistan aamuöiset tekstiviestit rakkaan ihmisen kanssa joka kertoi odottavansa diagnoosia asiasta. Muistan miten paljon se pelotti ihan vaan ”vieressä kulkijaakin”. Mitä sanoa toiselle, mitä voi tehdä kun ei vaan voi tehdä mitään. Ei voi luvata että “ei se sitä oo” tai “kyl sä selviit”. Kun ei voi edes pahimmissa painajaisissaan tajuta miltä se tuntuu, roikkua löyhässä hirressä ja odottaa, pelätä, odottaa…

Tai mitä on seurata työtoveria joka tuleekin yhtäkkiä aivan lyhyellä tukalla töihin ja kun kehut uutta kampausta niin hän kertookin että oli pakko leikata tukka kun (rinta)syöpä hoidot alkoi viedä hiuksia.

Toki jokainen saa postata facebookiin mitä haluaa, mutta voimme hieman turhanpäiväisen spämmäämisen sijasta myös toimia ihan oikeasti pelastaaksemme jonkun äidin, tyttären, tädin, ystävän, puolison… (niitä harvinaisempia miespotilaita unohtamatta)

 “Tieteellinen tutkimus on rintasyövän ehkäisyn, varhaisen toteamisen, diagnostiikan, hyvien hoitojen ja potilaiden kuntoutumisen perusta. Tutkimuksen edistysaskelien myötä yhä useampi rintasyöpäpotilas voidaan nykyisin parantaa. Rintasyöpään liittyy kuitenkin vielä paljon avoimia kysymyksiä, joiden vuoksi tutkimukseen tarvitaan jatkuvasti varoja.”

http://www.cancer.fi/roosanauha/syopasaatio/rintasyopatutkimus/

Itse uskon lääketieteeseen ja sen kehittämiseen. Mutta uskon vielä enemmän hyviin tekoihin, pieniinkin. Ei se mitä sanot ja lupaat vaan se mitä teet. Voi luvata vaikka mitä kaunista, vannoa rakkauttaan, vannoa auttavansa ja tukevansa. Mutta jos teoissa se ei mitenkään näy niin se on vain tyhjää sanahelinää vailla todellista merkitystä ja mahdollisuutta luottaa. Ihan jokaisessa asiassa, niin tässä syöpä-asiassakin.

Itse päätin etten ala suureen ääneen narisemaan (no okei vähän kyllä narisen, myönnetään) kuinka minun mielestä hassua ja vähän turhaa tällänen fb-kiertokirje hössötys on. Isken toisella aseella, jollain todellisella. Ja te kaikki voitte olla mun mukana siinä. Ihan niin isosti tai pienesti kun haluatte!

Osallistuin Roosa-nauha keräykseen tänäkin vuonna, tällä kertaa perustin heidän sivuilleen monien muiden tavoin oman keräykseni. Sen kartuttamiseen voi osallistua teistä kuka vaan, mieluiten KAIKKI! Summia on joko valmiiksi mietittyjä alkaen 10eurosta, mutta “muu summa” kohdassa voi määrittää vaikka 1e summan jos tuntuu liian isolta lähteä maksamaan esim 10e. Uskon siihen että pienikin apu ja hyvä teko kannattaa. Jokainen euro on yksi euro enemmän hyvään tarkoitukseen. Jos tämän kirjoituksen näkisi vaikka 100 ihmistä ja jokainen laittaisi se neuron keräykseen niin meillähän olisi jo 100e potti koossa.

Lähdetään yhdessä tavoittelemaan 10.10 mennessä tonnia? Eikös joo!

 

TULKAA MUKAAN! Klikkaa alla olevasta linkistä keräykseeni mukaan.

http://oma.syopasaatio.fi/roosa-nauha/aloita-keraeys.aspx?col=5-1387

 

Hyvinvointi Mieli Terveys Ajattelin tänään

Ei kiitti, mä en juo.

Oon jo jonkin aikaa tutkaillut olotilaani ja esimerkiksi syitä miksi monesti hyvin alkanut terveellisemmän syömisen kausi romuttuu. Syitä on toki varmasti monia, mutta yhdeksi olen todennut ”kuningas alkoholin”.

Olen aina ajatellut että enhän mä ees juo usein. Mutta sittemmin juteltuani ihmisten kanssa jotka käyttävät alkoa oikeasti harvoin, olen tajunnut että kyllä se mun elämään ja arkeenkin on vaan hiipinyt. Etenkin kesäisin jopa useastikin. Ensimmäinen herätys taisi olla läheisen ihmisen kommentti tyyliin ”kyllä sä itse asiassa juot usein, vähän väliä on joku skumppalasin kuva tai drinksu-päivitys facessa”. (en muista tokikaan lausetta enää ihan sanasta sanaan mutta tuohon suuntaan…). Ja voin kertoa että se kouras, läväytti avarin hellästi naamaan. Niinpä. Oikeassahan tämä sangen fiksu ihminen oli.

brokenglass.jpg

 

Kerralla arjessa juomani määrät ei ole isoja. Se saattaa olla lasi skumppaa terdellä tai pari situkkaa saunan jälkeen. Sitten kun juhlitaan niin juon valitettavan usein överisti. Moni ilta päätyy intiimiin juttuhetkeen posliinin kanssa, norjaksi. Karjumalla.

Ei mitään järkeä.

Ja krapulat. Voi hyvää päivää. Pelkään aamulla kuolevani ja muutaman tunnin päästä pelkään etten kuolekaan pois kitumasta. Fyysisen pahan olon voi vielä nukkua pois, mutta henkinen painolasti on nykyään aivan kamala. Vaikka en olisi mitään tyhmää tehnytkään, tyyliin tapellut/riidellyt tai niin poispäin. Silti ahdistaa, itkettää, pelottaa. Kaikki on synkkää ja tekis vaan mieli piiloutua peiton alle.

 

Reissatessa ja muutenkin kesällä alkoa on kulunut kyllä joka viikko, humalahakuisuuttakin useampaan kertaan. Nyt vaan tuli mitta täyteen. Peilistä katsoi turvottelusta, vatsakivuista ja ärsytyksestä kärsivä joku ihan vieras tyyppi.

 

Haastoi itseni ja laitoin faceen itselleni haasteen että olen niin monta päivää ilman alkoholia kuin statukseen tulee tykkäyksiä. 111päivää oli sitten lopullinen lukema. Eli se menee nyt sinne joulukuun alkupuolelle asti. Pidätin itselläni 2 optiota ottaa sivistyneesti jo sovittujen menojen takia mutta luulen että tulen käyttämään niistä vain toisen. Ellei sitten siinä kohtaa elämää ole jo niin helppoa olla ottamatta ettei tee mielikään yhtään. Mutta kaikenlainen ”turha” tissuttelu ja ”yhdelle meneminen” saa jäädä. Toki edelleen aion liikkua ihmisten ilmoilla, baareissakin, mutta ilman viinaa.

 

Ihmisten reaktiot oli yllättäviä. Osa tuki varauksetta, jopa sellaisetkin frendit jotka itse suosivat alkon käyttöä useamminkin. Toiset taas kommentoivat suoraa että ”en kyllä tykkää tästä statuksesta, tää on vaan sun krapula-juttujas”. Osa ei halunnut muuten vaan tykätä ja kannattaa tätä mun raittiusjaksoani. Osan mielestä mä juon niin vähän ettei mun tarvii vähentää…

 

Vähän jännittää kyllä että saako sitä ilon irti esim isommista rokkibileistä ilman viinaa? Kun aina niissä on tupannut käydä kännilandian puolella. Miten muut reagoivat, tuleeko tuputusta tai jotain negatiivista ajatusta että omalla juomattomuudellani protestoin muiden juomista? Aletaanko olettaa että koska mä en juo niin mä oon automaattisesti kuski? –En muuten ole, voin sen ilmoittaa jo nyt. Jos haluan jättää auton kotiin selvinpäinkin niin aion jättää.

 

Tämä koko alkoholin käytön ajatteleminen sai mut myös ajattelemaan että mitä on alkoholismi? Kuka on alkoholisti? Voiko olla että minullakin on piirteitä siitä että pitkäripaisen tuotteiden käyttö ei ole ihan hallussa?

Onko alkoholisti vain sellainen jonka elämä menee hunningolle, työt jää hoitamatta ja laskut maksamatta. Ulosottomies ja haastemies jonottaa ovella. Vai voiko alkoholisti pystyä hanskaamaan työnsä mallikkaasti, mutta silti olla täysin koukussa pulloon. Jaa-a. Ehkä se selviää mullekin kun jatkan itseni ja kohtaamieni ihmisten vaivihkaista tarkkailua, lempeää ja tuomitsematonta sellaista.

 

Ja tähän loppuun jättisuuri, suorastaan megalomaaninen,  kiitos hänelle joka mut herätti tämän asian suhteen. Sain todella paljon ajattelemisen aihetta.

Suhteet Oma elämä Mieli Terveys