Ravintolassa syöminen on kallein – ja ehkä rakkain – harrastukseni. Harrastukseen liittyy oleellisesti oikean ravintolan valinta. Missä ravintolassa syödään seuraavaksi, mihin voi mennä uudestaan ja kuinka pian? Valintaa ohjaa monenlaiset seikat, joista en aina itsekään ole perillä. Kaikkiin kiinnostaviin paikkoihin ei luonnollisesti ole mahdollisuutta koskaan tutustua. Tänään luin Nytistä, että kaksi vähän kunnianhimoisempaa ravintolaa lopettaa toimintansa. Kummassakaan en koskaan ehtinyt syystä tai toisesta käymään. Tai no, Mecheen ehtisi vielä lauantaihin asti.

Viime viikolla polttareita viettäessämme pääsin tutustumaan yhteen ravintolaan, jossa en ollut aiemmin käynyt. Kyseinen ravintola on vähän fiinimpi baari, tai miksi ikinä näitä uusia ravintoloita nykyään kutsutaankaan. Ruoka oli hyvää, ei siinä mitään. Lautasille ilmestyi erinomaisesti laitettua kausiruokaa, josta toki puuttui lajityypillisesti kaikenlainen kikkailu ja dekonstruktio. Minä ja suurin osa seurueestamme söimme illallisemme hyvällä ruokahalulla.

Paikan ongelmat olivat ruoan sijaan palvelussa. Olimme toki iltaa aloittava polttariseurue, jonka kanssa voi henkilökuntakin olla vähän rennommin, emmehän itsekään olleet aivan parhaimmillamme. Tarjoilijamme ei kuitenkaan ollut läheskään tilanteen tasalla. Ruokailun aluksi hän ampui erästä seurueemme jäsentä skumppapullonkorkilla silmäkulmaan, eikä edes pahoitellut vahinkoaan, totesi vain jotain vähättelevää pullon pahasta hengestä tms. Puituamme tapausta aterian aikana keskenämme useampaan otteeseen, tuli tarjoilijamme lopulta jälkiruokien aikaan pahoitellen varmistamaan että onhan korkin uhrin silmä kunnossa. Tässä vaiheessa vahinko vain oli jo tapahtunut.

Tarjoilijan kokemattomuutta osoitti myös hänen haluttomuutensa ottaa vahvempaa roolia viinien suosittelussa. Lista oli pitkä ja kiinnostava, joten onnistuimme onneksi omin avuinkin löytämään hyvät mätsit. Asiansa osaava sommelier olisi toki voinut tehdä tämän meidän puolestamme.

Ruoan puolesta olisin halunnut tutustua paikkaan vielä uudemmankin kerran joskus. Syödä ehkä vähän pidemmän menun ja maistella viinilistaa hieman. Palvelu ja itse ruokailutapahtuma ovat kuitenkin tämän tason paikoissa usein ruokaakin merkittävämpi valintakriteeri. Sit tähän pätkä rautalankaa kaikille väännettäväksi.

Sitten siitä viinin hinnasta. Pari postausta aiemmin kerroin kuinka sommelierimme houkutteli meidät Tukholmassa tilaamaan yli 20 euron hintaisia viinilaseja, eikä ketään harmittanut. Mielellämme maksoimme nuo eurot hyvästä palvelusta ja erinomaisesta viinistä. Kyseessä oli luonnollisesti erikoistapaus, en syö edes kuukausittain lounaita, jotka maksavat yli 70 euroa/ ruokailija.

Tälläiselle tavalliselle pienituloiselle ravintolaharrastajalle ongelma on aiemmin mainitun ravintolan kanssa samaan kategoriaan kuuluvat paikat. Ne, missä myydään Alkon perusvalikoimiin kuuluvia kympin pulloja 50 eurolla ja 12 euron pulloja kuudellakympillä. Noilla katteilla ravintoloitsijalta olisi kohteliasta edes valita listalle viinejä, joita ei Alkosta saa. Silloin kun viini on tavallista parempaa ja tiedän, että en välttämättä raaski (tai voi) hankkia sitä kotiin kokonaisessa pullossa, maksan laskussa mielelläni muutaman euron ekstraa. Sitä en tiedä, mitä kahdenkympin kantisviinejä preferoivat ajattelevat, mutta puhunkin subjektiivisesti.

Koska minulle ja monille muille ravintolaillalliseen kuuluu yleensä lasi viiniä / ruokalaji, on viinin hinnalla todella paljon merkitystä paitsi asiakkaan kukkarossa, myös siinä mihin hän sen kukkaronsa vie. Groteskissa asiaan päätettiin kesän korvalla hakea muutosta muuttamalla hinnoittelu eurokatteiseksi. Siellä viinipullon sisäänostohintaan lisätään 20€+alv. Ratkaisu vaikuttaa fiksulta. Turussa esimerkiksi Tintå on tehnyt samaa jo muutaman vuoden ja ihan hyvin taitaa mennä. Ehkä tällä hinnoittelulla ei niinkään tavoitella sitä, että seurueet dokaisivat entistä enemmän, vaan sitä että ne seurueet saataisiin paikalle, jolloin paikalla olevalla henkilökunnallakin olisi enemmän tekemistä.

Jos joku miettii, että mikä sille Kimmolle kelpaa, niin mielestäni hyvä nyrkkisääntö on se, että viinipaketin pitää olla halvempi kuin menun ja kummankin pitää sisältää jotain, mitä ei muualta saa – ainutlaatuisessa ympäristössä tarjoiltuna.