32

Täytin muutama päivä sitten 32 vuotta. Olen tammikuun lapsi, ja (tyypillinen?) hajamielinen vesimies. Parikymppisenä pidin kolmenkymmenen ikävuoden ohittaneita vanhoina. Kyllä, olin tuolloin melko naiivi. Olin myös sitä mieltä, että kolmikymppisillä on jo selvät suunnitelmat siitä,  mitä haluaa elämältä. Kun mietin elämääni vaikkapa kymmenen vuotta taaksepäin, voin  nykyään huokaista helpotuksesta. Tällä hetkellä sallin itselleni olla minä, kaikkine epätäydellisyyksineen! Elämä, arki ja ajatukset ovat luonnollisestikin muuttuneet vuosien varrella. Minun ei esimerkiksi tarvitse enää juosta jumpissa sen takia, että laihtuisin vielä ne tarvittavat pari kiloa.  Painan varmaan kymmenen kiloa enemmän kuin parikymppisenä, mutta olen kuitenkin tyytyväisempi kehooni kuin milloinkaan aikaisemmin. Olen näin 32-vuotiaana myös entistä vakuuttuneempi siitä, että arvostan enemmän sisäistä kuin ulkoista kauneutta. En jaksa enää stressata niin paljoa ulkonäöstä, vaan luotan siihen, että on tärkeämpää mitä löytyy sisimmästä. Olen onnellinen siitä, että olen iän myötä päässyt eroon monesta stressin aiheesta.

Nykyään myös tunnen itseni monella tapaa viisaammaksi. Olen joutunut erityisesti viime vuosina käymään läpi rankkoja asioita. Mutta totuus on se, että juuri nämä koettelemukset ovat myös tuoneet minuun syvyyttä. Ja antaneet perspektiiviä elämälle. Vastoinkäymiset yhdessä onnen hetkien kanssa ovat hiljalleen muovanneet minusta sellaisen kuin olen.

En siis koe pahaa mieltä tai kriisiä siitä, että vanhenin jälleen. Tällä hetkellä olen erittäin sinut uuden ikäni suhteen – ei vanheneminen ole yhtään hullumpaa. Olen parhaassa iässä juuri nyt ♥️

-Paula