Syksy saapuu (ja minua jännittää)
Olen aina ollut kahta mieltä elokuun suhteen – toisaalta tämä tuntuu vielä kesäkuukaudelta, toisaalta ilmassa on jo syysfiilistä. Pieni osa minusta haluaa pysyä kesän lämpimissä päivissä mutta en pistä pahakseni syksyn saapumista. Olen kyllä todella iloinen siitä, että meillä on täällä Suomessa neljä vuodenaikaa! Syksyssä on paljon hyvää, vaikka se tuppaa useimmiten minua väsyttämäänkin.
Kesä tuntui menevän todella nopeasti. Oli monia reissuja lähelle, myös vähän kauemmas rakkaaseen Savoon. Käytiinhän me myös Kuusamossa – mistä löytyikin ihan mielettömän kauniita maisemia. Kävin ratsastamassa, pyöräilemässä satoja kilometrejä, valokuvaamassa, tein töitä ja haaveilin muutosta maalle. Olen viime aikoina miettinyt paljon sitä missä minun paikkani on. On ollut yllättävän vahvaa koti-ikävää Savoon, olen miettinyt (puolitosissani) saisinko miehenkin muuttamaan sinne jos jonain päivänä palaset saisi loksahtamaan paikoilleen. Meillä on kyllä muutenkin muutto jossain vaiheessa tiedossa, sillä nykyinen asunto on käynyt pieneksi.
Muistatteko kun keväällä kerroin hakevani yliopistoon? Noh, en päässyt kouluun. Kieltämättä se oli aluksi iso pettymys. Mutta lopulta sain järkeiltyä asian niin, että tänä vuonna ei ollut minun aikani opiskella. Jatkan siis töitä terveysalalla entiseen malliin. Viime aikoina on asiakkaiden kanssa ollut todella ihania kohtaamisia, joista olen saanut itsekin voimaa ja energiaa. On ollut hyvä fiilis, että voin auttaa muita! Ja että minuun ja osaamiseeni luotetaan. Välillä tosin pelottaa terveysalan kuormittavuus, varsinkin kun itse on ollut ajoittain todella väsynyt. Myöskin mahdollinen koronatilanteen paheneminen mietityttää töiden puolesta. Mutta koulujuttuihin palaan ensi vuonna, katsotaan tilannetta silloin uusiksi 🙂
Reilun viikon päästä Tobias menee perhepäivähoitoon ja meillä alkaa taas toisenlainen arki. Olen siitä iloinen, että saan itse nyt hiukan hengähtää – olen viime aikoina ollut todella väsynyt mm. uhmaikään ja siihen, että minusta tuntuu siltä että minua tarvitaan jatkuvasti. Välillä on taas se tunne, että mitä hittoa minä oikein valitan, sillä minulla on elävä lapsi. Päivähoitoon liittyy myös tunteita kaihosta, sillä minusta tuntuu että aika menee liian nopeasti. Toisaalta on ihanaa että lapsi kasvaa ja kehittyy, mutta pelkään sitä, että kohta Tobias on jo niin iso poika ettei enää tarvitse minua. Niin ristiriitaisia tunteita!
Itse olen voinut hyvin ja huonosti. Heinäkuu oli todella ahdistava kuukausi. Parisuhteessa oli sellainen pidempi alamäki, jolloin oikeasti pelkäsin että matka jatkuu eri teille. Se oli niin stressaavaa että unohdin syödä (laihduin monta kiloa) ja unet jäivät vähäisiksi. Oli vaikeaa keskittyä mihinkään ja olo oli kuin olisin tehnyt ison urheilusuorituksen. Tai jäänyt jyrän alle. Hartiat tuntuivat painavan ainakin sata tonnia. Stressi ja ahdistus aiheuttavat toden totta järkyttävää fyysistä väsymystä! Olemme puolisoni kanssa käyneet läpi erimielisyyksien syitä ja sitä mistä meidän kinat oikeastaan syntyvät. Yhteisestä päätöksestä varasimme ajan pariterapeutille, jotta saamme jotain tolkkua tähän tilanteeseen. Jo tuo ensimmäinen kerta oli hyvin silmiä avaava. Minulla ja puolisollani on paljon tunnelukkoja – Lennin kuoleman jälkeen on noussut pintaan erilaisia, kipeitäkin asioita ihan lapsuudesta asti. Mikä on melko hurjaa, kun oikein miettii. Käsittelemme nyt aikuisiällä asioita jotka ovat tapahtuneet 30 vuotta sitten! Pariterapiakäynnin ja keskinäisen puhumisen ansiosta meillä on nyt ollut helpompi olla. Olen muistutellut itselleni paljon armollisuudesta itseäni ja myöskin puolisoani kohtaan. Olen myös tsempannut esimerkiksi kauniiden sanojen suhteen – tajusin vähän aikaa sitten että olen vaatinut paljon toiselta, mutten ole itse tarkastellut omaa käytöstäni laisinkaan.
Kaikesta huolimatta on mukavaa, että syksy saapuu hiljalleen. Vaikka minua jännittää, ehkä myös välillä pelottaa. Toivottavasti tiedossa on paljon kauniita päiviä, joista ammentaa sitä parempaa oloa 🙂
Paula
