Siniset saappaat

Muuton yhteydessä jouduin käymään läpi hyllykön, jossa on esikoispoikamme viimeisiä päällään pitämiään vaatteita. Siellä on myös tutit, ultrakuvat, pehmolelut jne. Olen karttanut tätä hyllykköä kaksi vuotta. Ihan jo sen takia, että sattuu liikaa. Pojan kuoleman jälkeen menin useasti itkemään lastenhuoneeseen. Otin syliini  hyllyköstä nallehaalarin ja itkin. Ja raivosin. Montakohan kertaa mieheni joutui rauhoittelemaan minua? Aika monta.

Nämä siniset kumisaappaat ovat minulle tärkeät. Ostin nämä vuonna 2016. Muistan kuinka ajattelin, että joku päivä poikamme kävelee ne jalassa. Ei kävellyt. Niin monta asiaa vietiin meiltä – ensiaskeleet, ensimmäiset päivät päiväkodissa, koulutaival… Koko elämä.

Tämän päiväkirjan olemassaoloa en edes muistanut! Meidän oli siis tarkoitus lähteä ulkomaille koko perheen voimin, mutta kohtalo päätti toisin. Lähdimme matkaan kahdestaan mieheni kanssa. Muistan kyllä tuon tilanteen lentokoneessa. Se oli ihan kamalaa.

Näiden tavaroiden myötä iski melkoinen ikävä ja kaipuu. Myös haikeus siitä, mitä meillä joskus oli. Kunhan muuttokiireet ovat ohitse, niin vien pojan haudalle kaksi kynttilää ja ison sydänkoristeen. Itkulta tuskin taaskaan säästyy.