Huikean kaunis Iso-Melkutin

Luin viime vuonna ylistävän artikkelin kirkasvetisestä järvestä Hämeessä. Tuo artikkeli jäi mieleeni kummittelemaan pitkäksi aikaa.  Kun eilen saimme yllättäen pojan kanssa auton käyttöön päiväksi, vihdoin ja viimein päätimme lähteä ajamaan kohti Loppia, Räyskälää ja tarkemmin ottaen Iso-Melkutinta.

Iso-Melkutin sijaitsee Räyskälän kylän lähellä Kanta-Hämeessä. Vantaalta Räyskälään ajoi reilussa tunnissa, joten tämä on varsin näppärä päiväretkikohde.  Iso-Melkutin on kirkasvetinen järvi, joka on vajaa kaksi kilometriä pitkä ja 850 metriä leveä. Järvivesi oli todellakin hämmentävän kirkasta enkä yhtään ihmettele, että se on sukeltajien suosima paikka. Harmittaa, ettei käyty täällä jo kesällä, jolloin olisi päässyt uimaan. Laitoin kotoa lähtiessä auton naviin osoitteeksi Tauluntie 146, joka johdatti meidät erittäin hyvälle parkkipaikalle. Tästä oli noin kilometrin matka Iso-Melkuttimen rantaan. Polku järvelle oli leveä, ja hyvin kuljettavissa rattailla (meillähän ei tällä hetkellä ole kantoreppua lapselle, koska kyseinen apuväline hävisi keväisessä muutossa…)

Melkuttimelle saavuttaessa huomasimme ensimmäisenä laavun, nuotiopaikan ja wc:n (myöskin toiselta puolelta järveä löytyy laavu.) Eli makkaraakin tuolla voi paistaa, jos siltä tuntuu 🙂 Järveä ympäröivä polku (5,3km pitkä) oli myös suht helppo rattaiden kanssa. Tosin matkalla oli jyrkempiäkin nousuja ja laskuja, sekä maassa kiviä sekä juurakoita. Noin puolessa välissä matkaa tuli vastaan niin jyrkkä alamäki, etten olisi siitä yksin lapsen ja rattaiden kanssa päässyt, joten päätin tuossa kohtaa lähteä takaisinpäin. Maisemat ulkoillessa olivat mielettömän kauniit. Järven näki koko ajan, joten eksymisen vaaraakaan ei ollut 🙂 Poika tykkäsi kävellä ja ihmetellä. Ihmisiä tuli reitillä vastaan vain muutama, joten todella rauhassa saimme edetä. Tosin oli arkipäivä ja vieläpä suht aikaista, joten tällä lienee osuutta asiaan.

Paluumatkalla parkkipaikalle huomasin upean pienen lammen. Tuolta metsästä löytyi myös karpaloita ja puolukoita.

Eikö olekin nättiä? Rehellisesti sanottuna en ole vähään aikaan ollut näin vaikuttunut luonnon kauneudesta!

P.S. Ensi kerralla otan ehdottomasti mukaan lapselle kantorepun. Ja enemmän evästä. Lämmin suositus muuten Räyskälän kyläkaupalle, joka sijaitsee lähellä Iso-Melkutinta. Sieltä saatiin oikein hyvät piknik-eväät retkelle mukaan – unohtamatta mukavaa asiakaspalvelua :)

Kulttuuri Oma elämä Hyvä olo Suosittelen