Isyys ei lopu kuolemaan

Eilen aamulla otin esille keksimästäni piilopaikasta isänpäiväkortin ja lahjapaketit. Kortin oli tehnyt Tobias päivähoidossa yhdessä hoitotädin kanssa. Siihen oli piirretty kaikkia hauskoja kuvioita ja liimailtu vielä söpöjä kukkakoristeita. Lahjapaketeista löytyivät hoidossa tehty pieni taulu ja minun ostamani bokserit. Korttiin kirjoitin runon ja nimet. Tobias ja Lenni. Kaksi pientä poikaa. Kaksi lasta, joille puolisoni on isä. Myöhemmin lahjojen ja ruokailun jälkeen kävimme yhdessä Lennin haudalla. Oli jo pimeää ja lukuisat kynttilät valaisivat hautausmaata. Tobias ymmärsi että olemme menossa Lennin luokse ja ihmetteli samalla lukuisia tähtiä taivaalla. Tällä kertaa meillä oli mukanamme valkoinen lyhty. Sytytimme lyhtyyn yhdessä kynttilän. Oli kaunis isänpäivän ilta. Lähtiessä mieheni sanoi toivovansa että Lenni sieltä jostain näkisi meidät.

Jokainen isänpäivä on ollut meidän perheessä erilainen. Ensimmäinen isänpäivä oli äärimmäisen onnellinen. Lenni oli parin kuukauden ikäinen pieni poika. Kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Toinen isänpäivä meni täysin erilaisissa tunnelmissa, sillä Lenniä ei enää ollut. Tuolloin ei juhlittu. Eikä kauheasti puhuttu. Ymmärsin hyvin puolisoni tuntemuksia, sillä olin itse viettänyt elämäni ensimmäisen äitienpäivän fyysisesti ilman lastani. Tuolloin mieheni kysyi minulta mitä haluan tehdä. Vastasin haluavani olla vain hiljaa ja rauhassa. Ymmärsin täysin sen tunteiden sekamelskan mitä siihen tiettyyn merkkipäivään liittyy. Kolmas isänpäivä oli jälleen kerran omanlainen, hyvällä tavalla – meillä oli nyt elävä pieni poika, Tobias. Hän toi taas toivoa ja uskoa elämään, vaikka suru oli vahvasti läsnä arjessa. Muistan puolisoni ilon, kun hänelle tuolloin ojennettiin isänpäiväkortti.  Ja nyt neljäntenä isänpäivänä ollaan tilanteessa jossa tuo pieni valontuoja on jo kaksi ja puoli vuotias!

Isänpäiviin (ja muihin merkkipäiviin) liittyy meidän perheessä paljon tunteita. Surusta kaihoon ja ilosta onneen. Millaista on olla isä kuolleelle lapselle? Kovin helppo rooli se ei ole. Onneksi kuolema ei vie isän rakkautta lapseen. Eikä isyys lopu kuolemaan. Puolisoni on ollut paras mahdollinen isä kahdelle pojallemme. Siitä olen ikuisesti kiitollinen.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *