Pyöräilin eilen illalla pojan kanssa Lennin haudalle. Matkalla olosuhteet vaihtelivat auringonpaisteesta kovaan tuuleen ja pian taivaalle kertyviin tummiin pilviin. Normaali Suomen kesäsää siis. Tobias istui takanani istuimessaan ja bongaili mielenkiintoisia autoja ja koneita. Välillä hän mainitsi ”pikku Lennin” (on muuten ihanaa ja jotenkin todella hellyyttävää miten hän aina välillä puhuu Lennistä suloisesti) Matka hautausmaalle taittui tunnissa. Paremmalla (lue: 30 vuotta uudemmalla) pyörällä olisin päässyt perille varmasti lähes puolet nopeammin. Toisaalta – mikäpä siinä oli pyöräillessä kun mihinkään ei ollut kiirettä. On pakko myöntää etten ollut käynyt haudalla pitkään aikaan. Minua jollain tapaa hävetti etten ollut ehtinyt siellä moneen viikkoon käymään.

Toimme tällä kertaa Lennille erivärisiä luonnonkukkia maljakkoon. Poimin ne yhdessä Tobiaksen kanssa erään metsän reunasta. Kesän hyviä puolia! Katselin pitkään hautakiveä ja siinä näkyviä kirjaimia ja numeroita. Muistan kun valitsimme mieheni kanssa hautakiveä. Koko se tilanne, mihin olimme yhtäkkiä joutuneet, oli jotenkin niin absurdi. Valita hautakivi vauvalle. Ensin meillä oli tarkoitus etsiä luonnonkivi vanhempieni luota Savosta, mutta koska sopivaa ei tullut vastaan, päädyimme tilaamaan kiven. En ollut ikinä aiemmin joutunut perehtymään hautakiviin (tai yleensäkään hautapaikkoihin tai arkkuvalikoimaan tai hautajaisten järjestämiseen) sen enempää. Lennin kuoleman jälkeen kaikki nämä tulivat tutuksi. Hautakivi on meille todella tärkeä. Kunhan syksy tulee niin laitamme kiven molemmille puolille taas kynttilälyhdyt valaisemaan pimeitä iltoja.

Juttelin mielessäni Lennille siinä istuessani nurmikolla. Puhuin hänelle kaipauksesta ja haikeuden tunteesta. On ollut jotenkin kaihoisa olo kun olen viime aikoina miettinyt tätä elämää. Puhuin siitä, että tuntuu todella pahalta että olemme puolisoni kanssa riidelleet viime aikoina paljon – ja ihan pienistä asioista. Ja vieläpä niin että minä tunnun olevan jatkuvasti se riitojen aloittaja! Kerroin siitä että pelkään menettäväni mieheni. Pyysin Lenniä lähettämään äidille ja isälle tsemppituulia sieltä ylhäältä.

Lähtiessämme järjestelimme Lennin autot takaisin paikoilleen hautakiven viereen. Keräsin syömättä jääneet eväät takaisin reppuun ja laitoin pojan takaisin pyöränistuimeen. Sanoimme yhdessä heipat Lennille. Toivoin hiljaa että ensi kerralla olisi helpompi hengittää. Helpompi olla. Helpompi päivä.

Voi kunpa.