Retkellä Espoon Pirttimäen ulkoilualueella

Kävimme eilen koko perheen ulkoiluretkellä Espoossa sijaitsevalla Pirttimäen ulkoilualueella. Sää ei oikein suosinut, sillä välillä niskaan satoi räntää, mutta muuten retki oli oikein onnistunut. Uusiin paikkoihin on aina mukavaa tutustua kävellen ja ihmetellen.

Pirttimäen ulkoilualueelle löytää helposti perille, kun laittaa auton navigaattoriin osoitteeksi Kunnarlantie 110. Ulkoilualueella on hyvät parkkipaikat, joten jos saavut paikan päälle omalla autolla, ei ylimääräistä stressiä tarvitse potea parkkeeramisesta (tosin en toki tiedä miten täynnä parkkipaikat ovat esimerkiksi aurinkoisella säällä..?) Pirttimäen ulkoilualueelle pääsee myös julkisilla, sillä bussipysäkki löytyy läheltä. Ulkoilualueelta löytyy mm. sympaattinen Pirttimäki Kahvila Ukén, saunat, takkatupa, leikkipuisto, palloilukenttiä ja keittokatokset ruoan tekemistä varten. Alue vaikutti jo heti ensi silmäyksellä monipuoliselta kokonaisuudelta!

Olimme siis liikkeessä pojan ja puolisoni kanssa, ja meillä oli mukana rattaat. Valitsimme lyhyimmän eli kolmen kilometrin reitin. Reittejä oli valittavana kolme erilaista – 3km, 6,4km ja 8,3km. Ulkoilualueelta pääsee myös kävellen esimerkiksi Oittaalle ja luontokeskus Haltiaan! Opastetauluja oli alueella mielestäni kiitettävästi, eikä eksymisen vaaraa ole, kun pysyy merkityillä poluilla.

Kolmen kilometrin reitti oli kokonaisuudessaan kaunis. Reitin pystyi hyvin kiertämään rattaiden kanssa. Reitin varrella näkyi mm. soita, kallioita, puroja, lintuja, hiukan lunta, jäässä olevia lätäköitä, ja  varsin laaja kirjo erilaisia puita. Poika tutki innoissaan luontoa, ja yritti bongailla ”ovaraa” ja ”pupua” 🙂  Harmiksemme emme tällä kertaa törmänneet muihin kuin lintuihin!

Luonto oli kyllä pienessä tihkusateessakin niin kaunis…

Kolmen kilometrin reitin varrelta olisi ollut mahdollista jatkaa retkeilyä lähellä oleville lammille, ja niiden yhteydessä oleville hiidenkirnuille. Me kuitenkin palasimme takaisin lähtöpisteelle, eli Pirttimäen kahvilalle. Perillä minä sain nauttia kahvin ja laskiaispullan rauhassa lehteä lukien, sillä puoliso oli tänä aikana pojan kanssa pihalla olevalla leikkialueella. Pirttimäki Kahvila Ukén oli ihanan kotoisa paikka. Kahvi ja laskiaispulla maksoivat yhteensä 4,50 euroa. Kahvilassa oli lisäkseni muutama pariskunta ja tunnelma oli mukavan rauhallinen. Lapsille löytyi myös kivan näköinen leikkinurkkaus. Kahvilasta olisi muuten saanut tilattua (lukemani mukaan kehuttua) pizzaa ♥️

Pieni päiväretki Pirttimäen seudulla oli onnistunut sateesta huolimatta. Alue on ihanan monipuolinen, ja ulkoilumaastot sopivat niin lapsen kanssa liikkuville kuin aikuisillekin. Plussaa myös sympaattisesta kahvilasta ja sen herkuista. Tänne on kyllä päästävä uudelleen kesällä! 🙂

—————————————

Voit seurata blogiani myös blogit.fi-palvelussa.

hyvinvointi hyva-olo suosittelen oma-elama

Dokumenttisuositukset lähestyvään viikonloppuun

Olen viime aikoina katsonut YLE Areenasta useita eri dokumentteja. Areenassa on mielestäni paljon mielenkiintoista katsottavaa – löytyy niin hyviä leffoja kuin sarjojakin, sekä dokumentteja. Jos etsit hyviä dokkareita katsottavaksi näin loppuviikosta, lue seuraavat vinkkini YLE Areenan dokumenttivalikoimaan!

1. Vivian Maierin salaisuus

Erittäin mielenkiintoinen dokumentti lastenhoitaja & amatöörivalokuvaaja Vivian Maierista. Maierin ottamat kuvat löysivät tiensä julkisuuteen vasta hänen kuolemansa jälkeen. Dokumentissa käydään läpi mm.Maierin eri elämänvaiheita (tai no, kaikki se mitä niistä on saatu selville, Maier oli todella salaperäinen nainen) ja kuvasatoa. Maierin kuvat ovat mielestäni todella upeita, ja olenkin nyt viikonloppuna menossa katsomaan kuvia Suomen valokuvataiteen museoon Helsinkiin. Jäin dokumentin jälkeen miettimään pitkäksi aikaa Maierin elämää ja sitä, miksi niin lahjakas valokuvaaja sai huomiota vasta kuolemansa jälkeen.

2. Kobe Bryant’s Muse

Pitkähkö, melkein puolitoista tuntinen dokumentti edesmenneestä koripalloilijalegenda Kobe Bryantista. Dokkarissa Bryant kertoo elämästään urheilijana ja perheen isänä. Itse olen ollut aina innokas penkkiurheilija, ja Bryantin uraa tuli seurattua ahkerasti etenkin kun olin nuorempi.

3. Auschwitzin oikeudenkäynti

Olen suuri historian ystävä ja tämä Auschwitzin oikeudenkäyntiä puiva dokumentti oli mielestäni äärimmäisen mielenkiintoinen. Dokkarissa käydään läpi vuonna 1963 tapahtunutta oikeudenkäyntiä, jossa entiset SS-sotilaat ja virkamiehet joutuivat vastuuseen hirmuteoistaan keskitysleireillä.

4. Ulkolinja: Seksikauppaa Irakissa

Ulkolinjan dokumentti paljastaa todellisuuden Irakissa tapahtuvasta seksikaupasta. Toimittajaan piilotetut kamerat todistavat sen, että osa uskonoppineista välittää naisia asiakkaille. Osa seksikaupan uhreista ovat lapsia. Dokumentti oli rankka, ja mietin todella monta kertaa, voiko tämä edes olla totta, sillä elämme vuotta 2020.  Ihmisoikeuksia poljetaan maailmalla niin paljon.

 

kulttuuri oma-elama suosittelen leffat-ja-sarjat