Millainen äiti olen ja haluan olla?

Pohdiskelin eilen bussissa istuessani äitiyttä. Bongailimme yhdessä Tobiaksen kanssa eri kulkuneuvoja bussin ikkunan läpi – oli rekkaa, henkilöautoa, ja muutama kaivurikin näkyi. Lähellä istuva äiti hymyili meille, hänelläkin oli taapero, jolla tosin oli erittäin tutulta näyttävä uhma päällä. Äiti handlasi tilanteen ihailtavan rauhallisesti. Mietiskelin siinä ohitse viliseviä maisemia katsellessa millainen äiti olen Tobiakselle. En aina niin rauhallinen kuin bussissa oleva äiti. Poika on tällä hetkellä paria kuukautta vajaa kaksi vuotta, joten hän ei ihan vielä pysty kuvailemaan millainen äiti olen hänen mielestään. Äitinä koen itseni herkäksi, lempeäksi ja huolehtivaiseksi. Poika saa päivittäin haleja ja pusuja, ja syliini saa aina tulla. Poika tulee minulle aina ykkösenä. Haluan pitää pojalle myös rajoja. Olen äitinä tällä hetkellä myös uupunut. Rankat kokemukset ovat vieneet energiaani, ja joskus joudun itku silmässä lapselle ja puolisolle sanomaan, että äiti on nyt todella poikki ja tarvitsee lepoa ja omaa rauhaa. Olenpa useasti myös ärähtänyt kun esimerkiksi lapsen riehuminen on mennyt liian pitkälle ja samalla oma mieli on ollut lepoa vailla. Silloin olen pojalta pyytänyt anteeksi ja selittänyt tilanteen. Mielestäni on tärkeää puhua myös näistä asioista. Ja näyttää tunteensa.

Entä millainen äiti haluaisin olla? Pyrin kasvattamaan poikaa siihen, että hän näkee sekä maaseutua kuin kaupunkiakin. Pyrimme käymään usein Savossa vanhempieni luona (välimatkasta huolimatta) ja minulle, sekä miehelleni, onkin tärkeää että poika oppisi arvostamaan esimerkiksi luontoa ja eläimiä. Tobias on ollut mukanamme lukuisilla luontoretkillä niin täällä pk-seudulla kuin muuallakin. Toivon, että esimerkkien kautta hänestä kasvaa ympäristöä kunnioittava ihminen 🙂 Äitinä haluan kannustaa poikaa kansainvälisyyteen ja ihmisten kunnioittamiseen. Samoin kuin maalaisjärjellä toimimiseen. Äitinä haluaisin olla myös niin luotettava tyyppi, että poikani voi minulle avautua ikävistäkin asioista.

Ennen kaikkea haluan olla Tobiakselle se parhain äiti ♥️

Perhe Ystävät ja perhe Lapset

Tammikuun hitit

Villasukka kirjoitteli hauskan postauksen tammikuun hiteistä. Minun oli myös pakko tarttua haasteeseen ja miettiä viime kuun parhaita paloja! Tammikuu meni mielestäni yleisestikin kivoissa merkeissä perheen ja ystävien kesken. Pääsin myös vihdoin ja viimein ratsastamaan, mitä jännitinkin (turhaan) paljon. Vieläkään ei tosin saatu pk-seudulle lunta, josko nyt helmikuussa…?

Hetki: Ulkoiluretki läheiselle laavulle vanhempieni luona. Menimme metsien läpi pojan istuessa pulkassa eväskassin ja puiden kanssa 😄

Rutiini: Hiihtolenkit!

Kauneusjuttu: Ostin Acon yövoiteen. Täydellinen pintakuivalle iholleni.

Ruoka: Ehdottomasti tekemäni linssikeitot.


Asuste:
 Varmaan Tallinnasta vuosia sitten ostettu vaalea reppu. Se kulkee aina mukanani.

Hankinta: Löysin kirpparilta ihanan, lämpimän ja pitkän untuvatakin.

Tv-sarja: Apua, en paljoa TV:tä katsellut. Uutiset päivittäin ja that’s it.

Biisi: Kuuntelin tammikuussa paljon Madonnaa. Frozen taisi olla soitetuin biisi.

Kirja: Aloitin lukemaan Auschwitzin apteekkaria. Aihealue kiinnostaa minua erittäin paljon. Tästä voisin kirjoittaa arvostelun, kunhan saan kirjan luettua loppuun 🙂

Juoma: Vesi. Joskus saunan jälkeen jääkylmä Pepsi Max.

Löytö: Tein bambulankalöytöjä! Langat olivat -70% alessa.

Leffa: Piti ihan miettiä pitkään että katsoinko ollenkaan leffoja viime kuussa. Rehellisesti sanottuna en muista, luultavasti katselin vain sarjoja Netflixistä. 🙂

Hyvinvointi Oma elämä Ajattelin tänään