Olen tykännyt kierrellä kirpputoreilla ihan nuoresta tytöstä lähtien. Esimerkiksi isäni rakastaa kirpputoreja, ja muistankin kuinka usein lapsuudessani yhdessä kävimme kirppiksillä. Kirppikset ovat ihania paikkoja – käytettyjen vaatteiden ja tavaroiden ostaminen on ekologisempaa kuin pikamuoti, kierrätyksestä tulee hyvä mieli ja samalla rahat säästyvät. Ei myöskään ikinä tiedä mitä aarteita tulee vastaan! Nykyään käyn paljon kirppareilla täällä Vantaalla, mutta silloin tällöin myös muualla virkistyksen vuoksi.
Listasin kymmenen suosikkikirpputoriani Helsingistä, Tuusulasta ja Vantaalta. Löytyykö listasta myös sinun suosikkipaikkojasi? 🙂
1. Tehtaan kirppis (Vanha valtatie 190, Kellokoski)
Tämä Tuusulan Kellokoskella sijaitseva kirpputori toimii vanhassa tehdasrakennuksessa. Okei, ensiksikin – rakastan vanhoja rakennuksia. Tehtaan kirppiksen miljöö on mielestäni ihan mieletön. Täältä löytyy aina jotain pientä, viimeksi löysin lämpimän sinapinkeltaisen villatakin 🙂


2. Suutarilan kirpputori (Henrik Forsiuksentie 39, Helsinki)
Löysin Suutarilan kirpputorin vajaa vuosi sitten. Kirppis sijaitsee Suutarilassa, Pohjois-Helsingissä. Kyseessä on tilava itsepalvelukirppis, jonka yhteydestä löytyy kiva kahvila (myynnissä on myös tuoreita leivonnaisia) sekä lapsille leikkipaikka. Itse olen tehnyt hyviä löytöjä täältä varsinkin Tobiakselle. Plussaa myös tilavista käytävistä, joita on hyvä mennä rattaiden kanssa.
3. Eemelin kirppis (Viisaritie 2, Vantaa)
Eemelin kirppis löytyy Hämeenkylästä. Täältä saa aina todella ystävällistä palvelua 🙂 Pieni, mutta monipuolinen kirpputori.
4. Femmatori (Moukarinkuja 2, Tuusula)
Femmatori on mun lemppari! Teen täältä aina hyviä löytöjä, niin itselle kuin lapsellekin. Olen myös useita kertoja Femmatorilla myynyt vanhoja vaatteita ja tavaroita, ja jokaisella kerralla olen jäänyt hyvin plussalle pöytävuokran maksun jälkeen. Viikonloppuisin kirppis on kieltämättä melko ruuhkainen. Femmatoreja on muuten kaksi – Tuusulassa ja Riihimäellä. Riihimäen pisteellä en ole vielä toistaiseksi käynyt (onko teille tuttu paikka…?)
5. Rajiksen kirppiskahvila (Nuijatie 14, Vantaa)
Viime syksynä avattu, kahdessa kerroksessa oleva itsepalvelukirpputori. Sijaitsee Rajatorpan Alepan lähellä. Vaatteet ja tavarat ovat mielestäni täällä todella edullisia.

6. Punavuoren patina (Sepänkatu 11, Helsinki)
Tämä oli yksi lemppari second hand-paikoistani kun asuin Helsingissä. Tunnelmallinen itsepalvelukirppis ihanassa Punavuoressa! Myös täällä voi nautiskella kahvia ja pullaa 🙂

7. Kaivarin kanuuna (Vuorimiehenkatu 27, Helsinki)
Kaivarin kanuuna sijaitsi ennen Merikadulla, jolloin ko. kirppiksellä kävinkin melkeinpä viikoittain. Nykyään paikan löytää Vuorimiehenkadulta.Hyvä ja monipuolinen itsepalvelukirppis.
8. Murmeli lastenvaatekirppis (Murmelikuja 5b, Vantaa)
Murmeli lastenvaatekirppis sijaitsee omakotitalossa lähellä Korson Lidliä. Murmelista löytyy aina todella kivasti pojalle vaatetta ja leluja. Hinnat ovat myös edulliset. Kirppiksen yhteydessä on myös ihana kahvila!
9. SPR Kontti (Tammiston kauppatie 8, Vantaa)
Siisti myymälä ja ystävällinen henkilökunta. Hinnat välillä vähän korkeahkot joissain tuotteissa. Mutta löytöjäkin tekee useasti.

10. Porttipuiston kierrätyskeskus (Porttisuontie 7, Vantaa)
Porttipuiston kierrätyskeskus sijaitsee lähellä Vantaan Ikeaa. Siisti ja raikas myymälä. Myöskin mukava henkilökunta. Olen käynyt monessa muussa pk-seudun kierrätyskeskuksessa, ja mielestäni tämä paikka on kierrätyskeskuksista se paras 🙂
