Mikkelin reissu (+loppuviikon suunnitelmat)

Olen aiemmin tainnutkin mainita siitä, että mieheni työhön sisältyy paljon reissaamista. Minun onnekseni paljon täällä pääkaupunkiseudulla, mutta aina silloin tällöin kauempana Suomessa ja myöskin ulkomailla. Tobiaksen ollessa ihan pieni vauva nuo reissutyöt tuntuivat melko raskailta. Onneksi meidän koirat pääsevät aina puolisoni isän luokse hoitoon, sillä en itse selviäisi kahdesta isosta koirasta ja lapsesta. Tai no selviäisinhän minä, mutta varmaan useamman kirosanan ja harmaan hiuksen siivittämänä. Joten onni on ukki joka pystyy auttamaan luppakorvien kanssa.

Viime viikolla lähdettiin kuitenkin tavallisesta poiketen mieheni mukaan työreissulle Mikkeliin! Pääsimme siis asumaan muutaman päivän ajaksi hotelliin – ja mikä parasta syömään aamupalaa valmiista pöydästä. Nuo hotelliaamupalat ovat kyllä niin luksusta! Puolison työpäivät olivat pitkiä, joten aina illalla sitten pyrittiin syömään yhdessä. Kerran käytiin syömässä hotellin ravintolassa, mutta se ei mennyt ihan nappiin Tobiaksen väsymyksen takia, joten todettiin että on rennompaa käydä hakemassa ruokaa huoneeseen 😀 Päivät kuluivat varsin nopeasti ulkona ja sisällä pörräten. Lenkkeiltiin, kierrettiin monet leikkipuistot läpi, ostettiin isänpäivälahjat ja käytiin muutamalla kirppiksellä. Ihan perus arkea siis vain sillä erotuksella että koti löytyi hotellihuoneesta.

Mutta ehdittiinpäs käymään parissa kahvilassakin. Tämä vanhassa puutalossa sijaitseva Nanda- kahvila oli ehdottomasti suosikkini. Nanda löytyy osoitteesta Savilahdenkatu 12. Käytiin juomassa siellä kahvia ja pillimehua. Lounastakin olisi ollut päivällä tarjolla, mutta tällä kertaa olimme myöhempään liikkeellä. Tykkäsin todella paljon tämän kahvilan tunnelmasta, ja seinillä olevista tauluista.  Henkilökunta oli ihanan ystävällistä ja otti pojankin huomioon erittäin hyvin. Nandasta löytyi myös kiva leikkinurkkaus, missä Tobias viihtyikin suht hyvin koko kahvin ajan.

Kuten tiedättekin, olen kirpputorien suuri ystävä. Torin läheisyydestä Maaherrankadulta löytyi kirpputori ja kahvila Wilma & Wihtori. Kirppikseltä löytyi pojalle eurolla helikopteri, joka on ollut kovassa käytössä 🙂  Kirppis oli mielestäni hyvä, vaikken etsimääni talvitakkia löytänytkään. Ainoana miinuksena varsin ahtaat käytävät.

Kauppahallista puolestaan löytyi ihana Maalaispuoti. Maalaispuodissa oli myynnissä pientuottajilta mm. lihaa, kananmunia ja mausteita. Juttelin tovin myyjän kanssa mm. kanoista (oli pakko ostaa luomu kananmunia ja oli myös pakko mainita, että olen useaan otteeseen kanoja hoitanut vanhempieni luona) ja savolaisuudesta. Nopeasti kävikin ilmi, että myyjä oli lähtöisin Kuopiosta 😀 Pieni maailma! Ostin myös todella hyvää variksenmarjamehua kotiin.

Kenkävero oli ehdottomasti kokemisen ja näkemisen arvoinen paikka. Pappilamiljööstä löytyi mm. leipomo, erilaisia myymälöitä ja ravintola. Löysin Kenkäveron myymälästä isälleni isänpäivälahjan – hirvimukin, sinappia ja toffeeta. Myymälässä oli paljon ihania suomalaisia tuotteita liittyen mm. sisustukseen, saunomiseen ja käsitöihin. Tänne olisi voinut tuhlata enemmänkin rahaa. 

Onko Mikkeli teille tuttu kaupunki? Tästä meidän Mikkelin reissusta jäi todella kiva fiilis, vaikkei nyt keskustaa enempää oikein nähtykään. Ja mielestäni oli myös tärkeää nähdä ja ymmärtää miehen työasioita. Mutta mitäs minulla on suunnitteilla loppuviikoksi? Itseasiassa en ole varma. Tahtoisin kovasti käydä ystäväni kanssa Ateneumissa, sillä huomisesta lähtien siellä on Helene Schjerfbeckin näyttely hänen matkavuosistaan. Aion käydä myös juoksemassa, satoi tai paistoi (olen tällä hetkellä ihan kurkkuani myöten täynnä tätä jatkuvaa vesisadetta) ja yritän myös jaksaa tehdä kuntopiirin.

Hyvää viikonlopun odotusta kaikille 🙂

Perhe Oma elämä Ystävät ja perhe Matkat

Älkää unohtako lastani

Lähipiirissäni on viime aikoina ollut lukuisia ihania vauvauutisia, sillä moni ystäväni saa ensi keväänä lapsen. Olen heidän puolestaan aidosti onnellinen ja iloinen. Keskustelimme eilen tuttuun tapaan mm. odotuksesta, jatkuvasta väsymyksestä ja lähestyvistä rakenneultrista. Tykkään jutella näihin liittyvistä asioista, vaikka en itse olekaan enää ollut pitkään aikaan raskaana. Minulta löytyy sympatiaa esimerkiksi raskauspahoinvointia poteville kavereilleni, sillä itse olen kummassakin raskaudessa oksentanut todella pitkään aamuin ja illoin. Keskustelu johti pian tulevaisuuden haaveisiin ja siinä sitten mietittiin lapsilukumäärää. Usealla ystävälläni tuleva lapsi on perheen toinen lapsi. Tässä keskustelun vaiheessa menin jotenkin lukkoon. Nimittäin välillä toivon saavani lisää lapsia, välillä puolestaan olen sitä mieltä, etten enää henkisesti kestä odotusaikaa tai niitä kaikkia pelkoja, mitä liittyy raskauteen ja lapsen kasvatukseen. Fyysisen kivun kanssa olen melko sujut, mutta henkinen tuska on se pahin.

Pian minulta kysyttiin olemmeko mieheni kanssa miettineet toista lasta. Olen kuullut tämän kysymyksen muutaman kerran aiemminkin. Toista lasta, mitä ihmettä? Joskus otan unohduksen inhimillisenä lipsautuksena, välillä tekisi mieli huutaa, että minullahan on kaksi poikaa, ettekö te muista? Eilen minusta tuntui siltä, että kuollut poikamme on unohdettu. Minulle tuli todella paha mieli siitä, että en pysty puhumaan siitä  perheen toisesta lapsesta niin kuin muut. En pysty kertomaan niistä asioista mitä hän on tehnyt, millaisista asioista hän tykkää tai mitä hassuja letkautuksia hän on päästänyt suustaan. Ja se tuntuu ajoittain niin helvetin väärältä.

Tiedän sen, että monet lähipiirissäni arastelevat pojasta puhumista. Esimerkiksi oma äitini on kysynyt minulta pahoitanko mieleni jos hän puhuu esikoisestamme. Miksi ihmeessä pahoittaisin? Olen surrut poikaa pohjattoman paljon,  enkä tästä enempää mene rikki. Tulen äärimmäisen iloiseksi, jos joku muistaa poikani. Yksi parhaimmista ystävistäni asuu Englannissa. Hän lähettää aina joulun alla lahjoja ja joulukortin, jossa lukee minun, puolisoni, Tobiaksen ja Lennin nimet. Niin, meidän koko perhe. Äiti, isä ja kaksi lasta. Toinen ystäväni puolestaan kertoo usein, että on ajatellut Lenniä ja käynyt haudallakin. Niin suloista. Nämä asiat piristävät, sillä ne kertovat minulle siitä, että Lenniä ei ole unohdettu. Vaikka poika ei olekaan täällä fyysisesti, hänet muistetaan. Lenni on ikuisesti esikoisemme ja osa perhettämme.

Perhe Vanhemmuus Ajattelin tänään Syvällistä