Kävin viikko sitten psykiatrisella sairaanhoitajalla, jolle siis varasin viime kuussa ajan pahan olon vuoksi. Hoitaja oli ihana. Ja aidosti kiinnostunut asioistani. Teimme erilaisia testejä ja niiden mukaan minulla olisi vakava masennus. En toisaalta ihmettele, sillä olo on ollut aika kauhea. Saimme pienten ponnistelujen jälkeen lääkäriajan ensi kuulle. Näillä näkymin myöskin terapia saa jatkoa – mikä on minulle henkilökohtaisesti tällä hetkellä se tärkein juttu. Mutta sinnekin on vielä tovi aikaa. Tällä hetkellä pyörii päässä vain ajatukset väsymyksestä, harmaasta arjesta ja riittämättömyydestä. Minulta vietiin esikoispoika, ja nyt olen masentunut. Olenko epäonnistunut äiti?