Synnytyksen jälkeinen masennus

Varasin tänä aamuna ajan psykiatriselle sairaanhoitajalle.

Havahduin siihen, että oma olo on ollut jo tovin todella huono. En enää tunnista laisinkaan sitä Paulaa, mitä oikeasti olen. Toki esikoisen kuoleman jälkeen elämä onkin ollut todella erilaista, mutta viimeisen puolen vuoden aikana suunta on ollut jyrkkä alamäki.

Tänään en meinannut saada itseäni ylös sängystä, toivoin vain että poika menisi ajoissa päiväunille, jotta itsekin pääsisi nukkumaan. Toissapäivänä törmätessäni kaupassa ystävääni tunsin järkyttävää häpeää – en jaksanut kunnolla edes keskustella kuulumisista, koska arki on tällä hetkellä niin masentavaa. En ole aikoihin jaksanut ystäviäni nähdä juurikin häpeän vuoksi. Eihän tämä ole normaalia. Enkä ole ennen ollut tällainen. Mitä oireita mulla sitten on?

• Ilottomuus ja mielihyvän puute (tämä on kaikista kamalin oire, en oikein enää löydä iloisia asioita elämästäni)
• Väsymys ja uniongelmat (heräilen läpi yön, vaikka lapsi nukkuisi kuin tukki)
• Muistiongelmat (Tobias on pian vuoden, enkä oikeastaan muista koko vuodesta paljoakaan)
• Ärtyneisyys (lähinnä puolisoa kohtaan), vihan purkaukset, nykyään itkuisuus. Varsinkin aamut ovat vaikeita
• Ylihuolehtivaisuus vauvasta
• Paniikkikohtaukset, vatsakivut
• Häpeän  ja syyllisyyden tunne (ihmisten välttely, koska koen ettei minulla ole mitään annettavaa muille)

Luojalle kiitos aika on nyt varattu. Ja Luojalle kiitos puolisosta, joka tuli kesken työpäivän auttamaan pojan hoidossa.