Varpunen jouluaamuna
Kävin pari iltaa sitten viemässä pojan haudalle kynttilät, kranssin ja jouluisen enkelikoristeen. Mukana olivat mieheni ja Tobias. Tobias kipitteli reippaasti isoveljen haudalle ja bongasi heti tuttuun tapaan Lennin autot, jotka veli on saanut syntymäpäivälahjoiksi. Sytytimme ensin yhdessä kynttilät kahteen lyhtyyn. Mustan lyhdyn on ostanut äitini tammikuussa -17, kun Lenni haudattiin. Toisen, vaalean, lyhdyn on puolestaan hankkinut pojan kummi. Katselin pitkään hautakiveä ja mietin kuinka ikävä minulla onkaan Lenniä. Mietin myös sitä, että olemme käyneet hautausmaalla niin monesti. Lukuisia kertoja. Ilman Tobiasta, silloin kun Tobias oli ihan vauva ja nyt kun poika on jo reipas taapero. Välillä olen ollut pojan luona itsesäälissä rypien, välillä iloisin mielin. Vajaassa kolmessa vuodessa on moni asia muuttunut.
Kynttilöiden jälkeen asettelimme kranssin kauniisti hautakiven juureen. Mielestäni on mukava pitää hautaa kauniina ja tuonkin pojalle aina joko kukkia tai kynttilöitä. Joskus jonkun pienen lelun. Se on melkeinpä ainoa asia, mitä voin lapseni hyväksi tehdä. Olisin voinut olla haudalla pidempäänkin, mutta sade ja väsymys alkoivat olla niin hallitsevia, että täytyi lähteä takaisin autolle. Sanoimme heipat pojalle kuten aina. Tobias heittäytyi dramaattiseksi, koska olisi halunnut ottaa lelut mukaansa. Päästyämme takaisin autoon mieheni laittoi radion päälle ja sieltä tulikin joululaulu. Kuten edellisessä postauksessa kirjoitinkin – en ole mikään joululaulujen ystävä. Mutta radiosta soiva Varpunen jouluaamuna oli kyllä syypää siihen, että itkin vuolaasti. Laulun luoja Topeliushan joutui kohtaamaan lapsikuolemia useasti ja musertavat kokemukset näkyivät myös hänen tuotannossaan. Itkusta ei meinannut tulla loppua ei sitten millään. Itkin ikävää, töiden aiheuttamaa väsymystä, itkin tämän vuoden rankkuutta. Itkin myös joulua. ”En mä ole, lapseni, lintu tästä maasta. Olen pieni veljesi, tulin taivahasta…” Miten osasikin tulla juuri tämä laulu ja juuri tämä kohta? Mieheni kysyi hiljaa olenko ok. Olin minä. Itku puhdistaa, ja tekee useimmiten myös hyvää.
Kurkkasin vielä lähtiessämme auton ikkunasta. Kynttilät valaisivat pimeydessä hautaa niin kauniisti. Joululaulu soi hiljaa taustalla.
Kolmas joulu ilman sinua, poikani.
