Lääke sekotti pään

Neljä päivää sitten kirjoitin sekoamisoloistani. Tuntuu, että sen jälkeen se oikea sekoilu vasta alkoikin. Syömäni lääkekokeilu krooniseen migreeniin (Topimax) alkoi todella sekoittaa päätä. Lukuisten muistikatkoksien lisäksi olen saanut kaksi paniikkikohtausta. Olen mennyt niin sekaisin, etten ole oikeasti tajunnut jotakin todella yksinkertaista asiaa (esim lukemaani helppoa lyhyttä lausetta). On ollut täysin hullu olo (eksyksissä omissa ajatuksissaan, mieli on sirpaloitunut). Jokin mikä ei ole itseä on ottanut vallan. Ahdistus on ollut tosi voimakas. Ahdistukselle ei ole ollut mitään syytä, olo on ollut vain kehossa fyysisesti todella paha ja kuristava. Haittavaikutuksista seuraavat ovat selkeät:

  • ahdistuneisuus, ärtyisyys, mielialan muutokset, sekavuus, ajan ja paikan tajun hämärtyminen
  • keskittymiskyvyn ongelmat, ajattelun hitaus, muistamattomuus, muistihäiriöt (uusien muistihäiriöiden ilmaantuminen, aiempien muistihäiriöiden äkillinen muutos tai vaikeusasteen paheneminen)
  • vakavat itsetuhoiset ajatukset

Olen syönyt elämässäni vaikka mitä kovia lääkkeitä esimerkiksi hermokipuihini, enkä ole koskaan saanut mistään minkäänlaisia sivuoireita. Senkin takia tämä tuntuu niin hirveältä ja pelottavalta. Mietin ihmisiä, joilla ei esimerkiksi ole vaihtoehtoa, on valittava kahden huonon välillä? Vaikka migreeni on hirveä sairaus ja pilaa ehdottomasti elämääni, en koskaan vaihtaisi migreenittömyyttä mieleni vapauteen.

Eilen illalla otin viimeisen lääkkeen. Nyt odottelen, että olo normalisoituu. Kerkisin syömään Topimaxia yhden kuukauden. Ensimmäiseen kahteen viikkoon haittavaikutukset eivät olleet liian häiritseviä, mutta nyt huomaan, että tietynlainen levottomuus ja aikaansaamattomuus alkoivat melkein heti. Luulin sen vain johtuvan flunssastani. Minua harmittaa, ettei lääke sopinutkaan, koska se poisti päänsäryt. Mikään muu lääke ei ole aikaisemmin auttanut krooniseen migreeniin yhtä hyvin. Nyt olen kokeillut viittä eri estolääkitystä ja huomenna aloitan kuudennen. Minua jännittää, mutta toisaalta en usko, että pahemmaksi voi mennä. Harmittaa vaan kun työt seisovat, koska olen aikalailla työkyvytön. Tänään jouduin kieltäytymään yhdestä ensi viikon luennosta, koska en tiedä millaisessa kunnossa olen. Tämä kokemus on opettanut minulle sen, että vaikka olenkin ihan hölmö tyyppi,ovat järjenjuoksu ja skarppius minulle kuitenkin tärkeitä piirteitä itsessäni.

Keskittyminen on yhä hankalaa. Äsken maalasin kuvan ja se rauhoitti. Sain myös hyviä ideoita uuteen teokseeni liittyen. Olen aikonut seuraavaksi piirtää taas seinän kokoisia puuväripiirroksia. Jokin siinä suunnitelmassa ei ole kuitenkaan tuntunut hyvältä (ehkä se, ettei kehoni välttämättä kestä sitä). Nyt keksin ehkä uuden, leikkisämmän ja mielenkiintoisemman tavan toteuttaa suuret muotokuvat siskostani ja itsestäni. Kuvien tekeminen innostaa taas.

Hyvinvointi Oma elämä Mieli Terveys

Normaali sekoamispiste

Tykkään tosi paljon instagramin ”tarinoista”, siis niistä, jotka katoaa 24 tunnin kuluttua. Sinne tulee helposti laitettua vähän rajumpiakin henkilökohtaisia kuulumisia, koska ne katoavat ja näin sellainen julkinen paljastaminen ei tunnu niin nololta. Voi kevyemmin sen syvemmin miettimättä heitellä olojaan ja ajatuksiaan. No joka tapauksessa pari päivää sitten mulla oli taas vaihteeksi sellainen olo, että sekoan. Laitoin sinne tällaisen.

Heti sen jälkeen kun olin laittanut tän sinne, rupesin tosiaan miettimään näitä mun olojani ja tulin siihen tulokseen, että vaikka lähipiirissäni tutuillani ja ystävilläni on paljon pahoinvointia ja ongelmia, niin en silti voi sanoa, että tässä tuntemassani toistuvassa olotilassa olisi mitään normaalia. Mä oon vaan tottunut siihen ja se on oireilua, joka johtuu osittain mun geeneistä ja perimästä, yhteiskunnan luomista vaatimuksista ja paineista ja sit ehkä tosi vähän, jos ollenkaan, mun omasta asenteesta. Ja vaikka ympärillä näkyisi kuinka paljon pahaa oloa, niin ei saa olla normaalia et elämä tuntuu niin monesta joltain saatanan urotyöltä!

Lähiaikoina mun mieli on tuntunut pirstaleisemmalta kuin ennen. Oon ollut kohta kaksi viikkoa flunssassa ja monet ahdistuu siitä kun eivät pääse tekemään. Mä tuun kahden laiskan päivän jälkeen täysin ahdistuneeks, koska urheilu ja työnteko pitävät mut järjissään. Tämän jo valmiiksi ahdistavan yhdistelmän lisäksi on kevät, jonka valoa vihaan. Valo tekee mut tosi surulliseks. Toivoisin, ettei näin olisi, mutta niin nyt vain on. (Joten nämä sateiset harmaat päivät ovatkin aika ihania) Mutta kaikista pelottavinta on uusi migreenin estolääkitykseni, Topimax, joka on siis epilepsialääke. Ihanaa on se, että se todella toimii siihen, mihin sitä syön: kuukaudessa on ollut vain 2 särkypäivää kun ilman lääkitystä oli 18. Mutta sivuoireitta en ole selvinnyt: olen väsynyt enkä aina ymmärrä mitä minulle puhutaan. Keskittyminen on todella hankalaa. Muisti on huonontunut. Muitakin oireita on, mutta nuo ovat ne häiritsevimmät. Nyt mietin, kuinka kauan kannattaa odotella helpottaako oireet ? Entä jaksanko kokeilla kuudetta estolääkitystä ja mitä jos en koskaan löydä toimivaa? Tulisiko elämä elää päänsärkyisenä vai zombina? Kumpikaan ei kuulosta hyvältä.

Mieluiten olisin kokonaan ilman lääkkeitä ja näkisin sen, millanen mä olen. On tosi raskasta pohtia mikä olo johtuu mistäkin? Ärsyttää sekin, että tekstin tuottaminenkin on nykyään hankalampaa kun ajatukset ei pysy yhdessä asiassa edes sen vertaa ku ennen. Tästä lähtien syytän kaikesta lääkitystä. p.s niiden lääkkeiden takia menee myös hermot paljon helpommin!

 

Hyvinvointi Mieli Terveys Ajattelin tänään