70 pientä maalausta

Tänään maalasin viimeiset osat valmiiksi. Tarkoituksena oli saada valmista viikonlopun aikana, mutta se ei vaan onnistunut. Tällä viikolla nimittäin pitää saada ”tuunattua” yhdet teokset kehystyskuntoon, jolloin kerkiän saada ne kehystettyinä takaisin ennen toukokuun näyttelyä. Kyseiset teokset on aikaisemmin ripustettu suoraan seinään, mutta tulevassa näyttelyssäni ei ole seiniä. Aika outoa!!! Halusin siis saada yhden vaiheen (maalausvaihe) valmiiksi ennen seuraavaa työtehtävää- näin saavutin jonkinasteisen mielenrauhan. Viimeiset viikot ovat olleet rasittavia, koska aikataulu on tiukka. Sekin, kun on nykyään yksinhuoltaja eläimilleen, tekee arjesta hieman haastavampaa. Koiran pystyy pitämään melkein kaikkialla mukana, mutta kaiken sen aikaa kissa on yksin kotona. Kissan takia kotonakin pitää olla ja siinä on omat säätönsä liikunnan, työn ja ahkeran sosialisoinnin puitteissa. Minun kissa ei nimittäin ole mikään tavallinen kissa, jolle riittää tunnin seurustelu. Hän vaatii minut sänkyynsä jokaisena yönä. Hän vaatii silmiin katselua kohtuuttoman paljon eikä mikään antamani rakkaus ole tarpeeksi. Päivässä pitää päästä ulos kymmenen kertaa (vaikka siellä olisi kerralla kaksi sekunttia kun on liian kylmä). Joudun pitämään taskussani nenäliinaa, jolla voin pyyhkiä kissani kuolaa pois jokapuolelta. Välillä tuntuu kuin olisin kaksi vuotiaan kaikkeen tyytymättömän lapsen yksinhuoltaja. Nytkin se maukuu ja pyytää jotakin enkä yhtään tajua mitä.

Jokatapauksessa. Töitä on ollut liikaa ja se tekee minut vielä normaaliakin sairaammaksi: väsyttää kokoajan. Mikään uni ei auta. Myöskin se, kun on pakko tehdä töitä viitenä päivänä viikossa on huono juttu, kun olen taas kärsinyt parin viikon migreeniputkista. Silloin on pakko mennä työhuoneelle särkyisenä. Niskakin on kipuillut taas enemmän ja mietinkin sen johtuvan maalausasennostani (joka on kyllä mahdollisimman ergonominen). Olen kyllä ihan onnellinen, mutta voi hitto työskentely ja kaikki olisi niin kivaa ja ihanaa jos ei 70% ajasta sattuisi johonkin. Välillä mietin, että jos minulla ei olisi näitä kiputiloja, olisin varmaan aika sietämätön ihminen. Samanlainen suorittaja kuin aikoinaan, kaikessa itseään parempi ja nopeampi. Ja varmaan onnettomampikin kun yrittäisin vain olla paras kaikessa ja mikään ei riittäisi. Nyt tilanne on se, etten oikein pyri esimerkiksi urallani mihinkään. Teen ja luotan että asioita tapahtuu. Kivuttomat hetket ja se, että vielä pystyy ylipäänsä tekemään, riittää.

Päätä särkee nytkin niin teksti on taas sen mukaista. Sain kuitenkin tänään viimeiset palat tehtyä (tähän kului 2,5kk) ja olo on tosi onnellinen. Tuntuu myös hieman tyhjältä, niin on aina kun saa itselleen merkittäviä asioita tehtyä. Vielä pitää ommella loput tilkut yhteen, suunnitella teoksen ripustus-systeemi ja ommella peitto valmiiksi. 

dsc_0002-5.jpg

Aikaisemmat kirjoitukset liittyen tähän teokseen:

Kuinka uusi työ ja idea siihen syntyy

Uuden työn etenemisestä ja taiteilijan työskentelystä

 

 

Suhteet Oma elämä Suosittelen Työ

Pahan hajuiset ihmiset

Istuin yksi päivä bussissa henkilön viereen, joka näytti ns. kodittomalta. Hän myös haisi aika voimakkaasti juuri sellaiselta, jolta haisee jos ei hoida hygieniaansa niinkuin suurin osa meistä. Haju oli voimakas mutta ns. luonnollinen, sellainen mullan, biojätteen ja kusen sekoitus. Siinä istuessa noin 15 minuutin ajan mietin, että soisin kanssamatkustajieni tuoksuvan ennemmin juuri tuollaiselta kuin esimerkiksi voimakkaalta hajuvedeltä. Muutaman vuoden aikana olen herkistynyt monille hajuille ja minulla taitaa olla tuoksuyliherkkyys. Väestöstämme 10-40% kärsii siitä. Itselle pahimpia ovat juuri hajuvedet ja partavedet.

Oireilut alkoivat itselläni noin kolme vuotta sitten kun huomasin työskenteläväni homeisessa liiketilassa. Tämän jälkeen olen alkanut voimaan pahoin monissa kellaritiloissa sekä vanhoissa rakennuksissa. Ilmeisesti homesairastelu on herkistänyt minua myös tässä tuoksuherkkyydessä. Nykyään haistan tosi monissa tiloissa ”kosteudun” ja ”tunkkaisuuden” vaikka muut eivät huomaisi mitään. Kiasmassa meinaan tukehtua (enkä enää voi mennä sinne). Ihmisten hajuvedet häiritsevät elämääni lähes päivittäin. Lähes aina bussissa istuu yksi henkilö, joka saastuttaa koko tilan. Tällöin meinaan oksentaa ja lähes aina alkaa pääkipu. Suunkautta hengittäminen ei auta. Jos minulla on aikaa, jään bussista pois ja odotan seuraavaa.

Minun helvettini olisi Stockmannin meikkiosasto. En voi ymmärtää miten ihmiset pystyvät työskentelemään siellä? Muistan vielä ajat kun itsekin omistin hajuvesiä ja joskus erikoisiltana pistin vähän tuoksua korvan taakse. Jotkut ystävistäni käyttävät hajusteita, mutta he tekevät sen tarpeeksi hillitysti. En ymmärrä miksi toiset kaatavat hajuvettä päällensä? Eikö heillä ole hajuaistia? Olen huomannut, että vanhemmat naiset käyttävät usein liikaa hajusteita. ei aikaakaan kun yhdessä työtapaamisessa yksi henkilö oli niin voimakastuoksuinen, että en saanut koko loppupäivänä mitään aikaiseksi. Olin ihan väsynyt enkä pystynyt keskittymään, päässä jyskytti ja oksetti. Eikö sen parfyymin kuuluisi olla sellainen vieno tuulahdus kun kävelet ohi, eikä mikään helvetin tsunami?

Kamalinta oli vuosi sitten Turkissa. Hotellien aulat tuoksuivat Stockmannin meikkiosastolta. Matkan aikana selvisikin miksi? Siistijät suihkuttivat hajustetta mattoihin. Sielä ilmeisesti voimakas parfyymin ”tuoksu” edustaa vaurautta, kauneutta, seksikkyyttä ja siisteyttä. Myös lentokoneissa istuinosien tyynyihin suihkutettiin ennen lentoa jotakin kamalaa hyttysmyrkkyä. Sieltä ei edes päässyt karkuun. En voisi koskaan olla läheisessä suhteessa henkilön kanssa, joka käyttää mitään epäluonnollista hajustetta, Jyrinkin piti lopettaa kaikkien hajusteiden käyttö. Huvittavaa oli kun viikonloppuna lakkasin kynteni ekaa kertaa vuoteen (haju on niin paha niin olen vältellyt). Päivällä minua oksetti elokuvateatterissa ja illalla huomasin, että paha oloni johtuu lakatuista kynsistäni. Jopa kuivunut lakka oli niin voimakas että kurkkua vihloi. 

Monet ihmiset myös tuntuvat loukkaantuvan kun asiasta mainitsee. Ihankuin se mainitseminen ei olisi itselle tarpeeksi ikävää. Kokee itsensä hankalaksi kun toinen joutuu menemään suihkuun itsensä takia ja ehkä jättämään kokonaan hajusteet. En kuitenkaan ole tilannut itselleni tällaistakin oiretta. Mielelläni kestäisin nämä kaikki pahan hajuiset ihmiset ympärilläni päivittäin. Mutta koska en vaan pysty ja kun kerta tämän saman ongelman kanssa elävät niin monen muutkin, niin voisiko sitä hajustetta laittaa ees vähän vähemmän? Kiitos. Ja koska tykkään olla jotakin mieltä asioista niin olen kyllä sitä mieltä, että meistä jokaisen tulisi lopettaa kaikkien hajusteiden käyttö ja tuoksua sille mille kuuluukin: HIELLE. Se on normaalia. Epänormaalia on tukkia omat ihohuokosensa jollain syöpää aiheuttavalla alumiinilla. Ja jos kaikki haisisi hielle ei kukaan enää ees haistaisi sitä. Se olis ihanaa! Sellainen ois mun unelmien maailma! 

Mutta koska en kuitenkaan halua haista yksin hielle, niin käytän tätä ainoaa ekodödöä, joka oikeasti toimii. Suosittelen!!!!

71b7spaymul._sy355_.jpg

 

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Ajattelin tänään