Sairaala
Kutsu tutkimuksiin tulee jo seuraavalla viikolla. Iso kivi tuntuu putoavan rintakehäni päälle, ymmärrän hyvin kaiken lukemani perusteella, että on syytä varautua ikäviin uutisiin jo sen perusteella, miten nopeasti kutsu tuli.
Mies kertoo edelleen suhtautuvansa kaikkeen pelotta. Alan näyttelemään reipasta, vaikka haluaisin istua alas, ottaa miestä kädestä ja kysyä, mitä tunnet, kuinka parhaiten voin auttaa sinua, mitä meille tapahtuu? En pidä uudesta roolistani, enkä meinaa mahtua siihen millään. Ristiriita on valtava, mies on hyvin vahva työntämään ikävät ja vaikeat asiat pois elämästään, itselläni taas on valtava tarve keskustella ja käsitellä asioita. Sairaus on kuitenkin hänen, ymmärrän, etten voi väkisin työstää asiaa, jonka hän on päättänyt käsitellä omalla tavallaan.
Tutkimuspäivänä miehen nenästä kuljetetaan kamera sisään, aina syvälle kurkkuun saakka. Lääkäri ei ole lainkaan varoittanut, miltä toimenpide tuntuu. Mies on käsittämättömän herkkä erilaisille kivuille ja mietin, kuinka voisin saada hänet puhumaan tästä etukäteen jatkotutkimuksissa. Tuntuu todella pahalle hänen puolestaan. Vähän samalle kuin silloin, kun jo aikuiset lapseni olivat pieniä ja olisin toivonut voivani itse ojentaa omat kantapääni hoitajien etsiessä pieniä verisuonia pistellen monta turhaa yritystä lapsen huutaessa keuhkokuumeen kourissa sairaalassa. Lääkäri on kertonut, että kielen tyvessä näkyy jonkinlaisia muutoksia. Mies kertoo edelleen, ettei pelkää tulevaa, hän on suorastaan säteilevän reipas.
Minä en ole. Mietin tarkkaan, kenelle kerron ajatuksistani ja tunteistani, eikä heitä ole montaa. Pelkään, että pelkoni pääsisi valloilleen, enkä halua näyttää pelkoani miehelle missään tapauksessa. Terapeuttini on jälleen taivaan lahja!
Vannotan ystäviäni ennen kuin kerron sairaudesta: ”Kerron sinulle nyt jotain, johon en halua yhtään kertomusta siitä, kuinka joku tuntemasi henkilö ei vastaavassa tilanteessa selvinnyt.”
Kielen tyvessä näkyy jotain pientä muutosta… Kumpikaan meistä ei taida ymmärtää pitää tätä mitenkään merkityksellisenä, eikä lääkärikään korosta asiaa sen kummemmin. Mies saa lähetteen PET-kuvaukseen.