1. Adventtisunnuntain tunnelmia
Tänään olen juhlinut 1.Adventtisunnuntaita lasteni kanssa. Minulla on ollut vapaa viikonloppu eikä oikeastaan mitään kovin ihmeellistä tekemistä niin päätin jo perjantaina, että sunnuntaina laitan jo joulutunnelmaa esille ja leivon jotain. Kutsuin esikoisen meille syömään täksi päiväksi, että voin samalla antaa hänelle lahjaksi ostamani Veikkauksen joulukalenterin. Ostin kalenterin myös itselleni ja kuopukselle. Kaikille meille olisi hyötyä 20 000 euron päävoitosta ja toki niistä pienemmistäkin voitoista.
Koristelin pienen pöytäkuusen ja otin muutamia koristeita esille. En tykkää, jos on liikaa koristeita. Koristeet on vanhoja ja jotkut niistä lasten tekemiä. Monta joulua on jo lasten kanssa tullut vietettyä. Ja tämä tuleva on nyt sitten viimeinen tässä asunnossa. Jää nähtäväksi, että miten jatkossa sitten joulua juhlitaan.
Nuo tänään leipomani leivonnaiset löysin Valion esitteestä, joka tuli jonkun lehden välissä. Lohijoulukuusi oli helppo tehdä ja se maistui tosi hyvältä meidän kaikkien mielestä. Jouluinen tiikerikakku oli myös oikein onnistunut. Söimme sitä samalla glögiä juoden. Molemmat leivonnaiset menivät jatkoon. Ehkä teen nuo molemmat uudestaan jouluna. Suosittelen kokeilemaan!
On ollut ihana olla viikonloppu ihan vaan kotona. On saanut levätä kuukauden pahimpaan uupumisaikaan eli siis menkkojen alun ajan. Taas jaksaa mennä eteenpäin. Muutama päivä töitä niin sitten on treffit ja menkatkin jo ohi.
Minulle jäi tästä päivästä jo vähän jouluinen olo. Tästä on hyvä jatkaa joulunodotusta!
Nähdään!
-Sanna-