Ketä pussasit viimeksi?
Pussailu on aika intiimiä touhua ja sitä mielellään harrastaa jonkun itselleen tärkeän ihmisen kanssa. Itse olen jo useamman vuoden ajan pussaillut vain yhden ihmisen kanssa. Ja hän on tietysti pitkäaikainen miesystäväni.
Tämä ei varmastikaan ollut mitenkään yllättävä tieto teille kenellekään. Ja tuskinpa täällä blogissa paljastaisin, jos olisinkin pussannut jotain toista. Mutta siis en ole. En ole etsinyt seuraa muualta vaikka etäsuhteessa olemmekin.
Minun mielestäni kannattaa keskittyä vain yhteen suhteeseen kerrallaan. Ja edellinen suhde pitää lopettaa ennen kuin aloittaa uuden. Ja en siis ole lopettamassa suhdettamme. Tykkäämme toisistamme ja meillä menee ihan hyvin. Etäsuhde sopii meille. Treffit on taas ihan kohta. Emme anna koronan erottaa meitä.
Taidankin katsoa jonkun romanttisen leffan treffejä odotellessani. Olen aika romantiikan kaipuinen ihminen. Kun ei voi olla koko aikaa oman mussukan kanssa niin voi ainakin katsoa ihania rakkaustarinoita.
Hyvää viikonloppua sinulle!
Nähdään!
-Sanna-
Kuva on Pixabaysta!