Elämäntapamuutos ei ole vienyt minulta liikaa rahaa

Useimmiten elämäntapamuutosta lähdetään tekemään turhan hintavalla tavalla. Aletaan käymään kuntosalilla, otetaan personal trainer ohjausta ja maksetaan ruokavaliosta. Itsekin näin toiminut 2010-luvulla. Joten en siis tuomitse ketään, joka näin toimii. Ja kyllähän tuolla tavalla tulosta saa aikaiseksi.

Tosin voi olla raskasta treenata jatkuvasti kovaa ja syödä niukasti. Harva näin jaksaa vuodesta toiseen. Minä en ainakaan jaksanut. Ja minulle alkoi tulla tuosta touhusta itseäni pelottavia sydämen muljahteluja. Vaikka siis ekg aina näyttää, että mitään hätää ei ole. Ja tällä hetkellä niitä ei juurikaan ole.

Tämän hetkinen elämänmuutos ei ole maksanut minulle juurikaan mitään ylimääräistä. Syön tavallista perusruokaa ja ruokaan kuluu aiempaa vähemmän rahaa. Varsinkin makeiset, suklaa jne. ovat kovin hintavia tuotteita, joten kun en osta niitä niin säästän paljon rahaa jo siinä.

Liikunta minulla on myös halpaa tällä hetkellä. En ole ostanut kävelyä varten uusia kenkiä enkä vaatteita. Ja askelmittarikin minulla oli jo hankittuna. Puhelinkin kyllä laskee askelia, mutta huomaan sen antavan minulle helpommin askelia.

Kävelyn lisäksi jumppaan ja joogaan. Tässä minulla on apuna nettipalvelu Yogaia. Yogaian vuosijäsenyyden ostin työnantajan antamalla e-passirahalla. Ja siis kallishan tuo ei ole muutenkaan.

Ja siis tilanteeni kontrolli on ihan oman kuntani terveyskeskuksessa. Tämän lisäksi toki voin aina tarvittaessa käydä työterveydessä. Ei tarvita kalliita yksityislääkäreitä tms.

Eli siis onneksi elämäntapamuutoksen voi tehdä myös pienituloinen tai työtön. Rahan puute ei ole esteenä tässä asiassa. Hyvä, että edes joskus on näin.

Nyt hyvää yötä ja nähdään!

-Sanna-

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *