Ihana lepäilypäivä
Aamulla heräsin ensimmäisen kerran klo 5.30 jälkeen ja tajusin, että tänään on vapaapäivä. Kävin wc:ssä ja jatkoin vielä nukkumista klo 9.00 asti. Teki kyllä hyvää nuo pidemmät yöunet pitkästä aikaa. Tänään on tuntunut ihan kuin olisin toipumassa jostakin kovemmastakin rasituksesta, vaikka en ole mitään erityisen raskasta tehnyt koko viikkoon. Joskus vaan on väsyneempi ja minä etenkin ennen kuukautisia. Maha on taas sellainen, että kyllä ne ihan kohta taas alkavat.
Olen saanut aikaiseksi tänään vähän kaikkea. Siivousta ja asioiden hoitoa ja katselin Netflixsarja You:n kolmatta kautta. Ja kyllä sarja on edelleen koukuttava ja kauhistuttava. Päähenkilön pakkomielle aina johonkin tiettyyn naiseen jatkuu. Nyt vaan kuvioita vaikeuttaa vaimo ja lapsi. Ja kyllä sotkua taas tuleekin oikein kunnolla. Aion katsoa tämänkin kauden loppuun.
Seuraavaksi katson perjantaidokumentin YLE1:ltä. Aiheena on Mikä vatsojamme vaivaa? Kiinnostava aihe ja sopii minulle katsottavaksi hyvin. Itselläkin ollut vatsavaivoja. Minulla on ollut sekä ummetusta että löysää ulostetta. Suoleni ärtyy helposti. Mutta siis minun vaivani ovat olleet vielä ainakin niin vähäisiä, että ne eivät ole rajoittaneet liikaa elämääni. Enkä ole vielä kokeillut ummetukseen sitä pegorioniakaan. En ole muistanut ostaa sitä. Ja nyt taas ei ole ollut oikeastaan sitä vaivaa.
Alan katsella nyt niin hyvää yötä teille ja nähdään taas!
-Sanna-