Ihanan hiljainen perjantai-ilta

On vaan jotenkin sellainen pinkki ja lila olo tänään. Tykkään näistä väreistä, vaikka näin vanha jo olenkin. Parhaimmalta ne näyttävät mustalla pohjalla. Karsastan ihan kokonaan pinkkiä tai lilaa vaatetta. Sopivat paremmin pikkutytöille. Ja minähän olen iso tyttö jo.

On ollut rentouttavaa olla ilta yksin täällä kotona rentoutumassa. Arvostan erityisesti omaa aikaani iltaisin sen jälkeen, kun olen ollut muutaman illan töissä ja kun niiden perään on sitten aina se aamuvuoro. Näiden jälkeen tuntuu ylelliseltä olla rauhassa omalla sohvalla tekemässä ihan mitä haluttaa.

Tänään vielä tiskaan ja sitten rentoutumista kunnes uni tulee. Ja aamuvuoron jälkeen yleensä nukuttaa hyvin. En kuitenkaan ollut tänään niin väsynyt, että olisin nukkunut päiväunet. Se olisi kyllä voinut olla hyvä asia, jos olisin nukkunut. Mutta ehkä nyt saa paremmin unta, kun ei ole illalla nukkunut.

Tältä illalta jutut on nyt tässä. Nähdään huomenna taas!

Hyvää yötä!

-Sanna-

hyvinvointi ajattelin-tanaan mieli oma-elama
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *