Kirjoitan blogia rakkaudella

Minun blogini on siksi niin ihana ja kiva, koska kirjoitan tätä kaikella sillä rakkaudella, mitä sisälläni on.  Haluan jakaa toisille omaa hyvää oloani.

Aina en ole voinut yhtä hyvin kuin tällä hetkellä. Olen ollut masentuneempi ja väsyneempi. Pettynyt elämään. Jossain vaiheessa kävin aika alhaalla ajatuksissani. Mutta pikkuhiljaa pääsin sieltä ylös ja nyt olen sitten se, mikä tällä hetkellä olen.

Haluan blogillani viestittää toisille, että vaikka joskus olisitkin huonossa elämäntilanteessa niin sen ei tarvitse olla lopullista. Voit itse vaikuttaa siihen, miltä tulevaisuutesi näyttää.

Ala vähitellen tekemään pieniä muutoksia elämääsi, jotka vievät sinua siihen suuntaan mihin haluat mennä. Huomaamattasi olosi kohenee ja olet koko ajan lähempänä ihannetilaasi.

Itse en vielä täysin ole omaa ihannetilaani saavuttanut, mutta pyrin koko ajan kohti sitä tekemällä itselleni hyviä asioita. Mitä ne asiat sitten ovatkin sinun kohdallasi, sinä itse päätät niistä!

Pysy mukana matkassani kohti ihannetilaa!

Nähdään!

-Sanna-

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *