Löhöpäivä juuri sopivasti tarpeeseen

Kylläpä nuo hektiset työvuorot ja jatkuva maskinkäyttö vaan väsyttävät. Onkin ollut kiva tänään nukkua pidempään ja oikeastaan vaan olla. Ajattelin katsella telkkua päivällä, mutta yhteys pätki joten kyllästyin ja sammutin tv:n. Aloin sitten kuunnella kirjaa pötköllään. En nukahtanut, mutta ihan hyvää teki makuuasento. Nyt taas yhteydet toimii ja telkku ei pätki. Hyvä tietää, että kyseessä oli tosiaan vain yhteyshäiriö.

Edelleen olen muuten pysynyt negatiivisena ja oireettomana. Toivottavasti näin jatkuukin, mutta siis jos sairastun niin en välttämättä ole voinut asialle yhtään mitään. Vaikka olenkin noudattanut ohjeita ja ottanut rokotukset. Kaikista altistumisista, kun ei todellakaan edes tiedä. Mutta toivon, että tiedossa olevissa tapauksissa en joutuisi ilman hyvää syytä kontaktiin. Vain, jos on aivan välttämätöntä ja ilman minua ei selvitä. On vain muutama asia, joissa oikeasti olen tarpeellinen.

Viikonloppu kuluu minulla töitä tehdessä. Alkuviikosta saa sitten taas olla muutaman päivän vapaalla. Enpä taida vapaalla tehdä mitään kovin erikoista tai käydä missään. Sellaiseksi on nyt tilanne mennyt. Tämä Omikronaalto on epävakauttanut minun elämääni. Ja se harmittaa minua. On vaikeampaa ennakoida ja suunnitella yhtään mitään. Suunnitelmat voivat millä hetkellä tahansa mennä uusiksi. Ja sitten on taas ahdistusta ja masennusta.

Nyt syömään ja kohta on pyykitkin pestynä.

Hyvää yötä ja nähdään!

-Sanna-

hyvinvointi ajattelin-tanaan mieli oma-elama
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *