Loma loppuu

Niin se vaan on taas päässyt kahden viikon loma kulumaan nopeasti niin että tänään on loman viimeinen päivä. Töihin en kuitenkaan vielä huomenna mene vaan minulla on ensin kaksi päivää vapaata. Lempeä paluu tavalliseen arkeeni. Jota saankin sitten taas elää 3,5 kuukautta, kunnes on seuraavan kerran lomaa.

Lomalla koen saaneeni olla aika lailla omaan tahtiini. Olen myös tehnyt kaikenlaista hyödyllistä ja vähemmän hyödyllistä. Ja ollut välillä tekemättä oikeastaan yhtään mitään. Olen palautunut työstä enkä ole miettinyt työasioita lomalla seuraavan listan vuoroja enempää.

Nyt viikonloppuna miesystävä oli luonani. Oli kivaa olla yhdessä. Ja seuraavakin tapaaminen jo sovittuna. Lomalla ehdimme nähdä useammin. Se oli hyvä juttu.

Vielä muutama päivä omaan tahtiin ja sitten onkin heti taas 6 päivän työputki. Noiden 6 päivän jälkeen voi varmastikin todeta, että olinko tosissaan juuri lomalla, ei uskoisi. Näin käy valitettavasti aina, vaikka loma olisi ollut 4 viikon pituinenkin. Sen takia minä tykkään pitää lomani tasaisesti vuoden aikana kahden viikon jaksoissa. Sopii minulle. Enkä tarkoita, että sen pitäisi sopia sinullekin. Sinä itse tiedät varmastikin, mikä on parasta sinulle.

Nähdään!

-Sanna-

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *