Lumi tuli ja meni
Töissä huomasin ikkunasta ulos katsoessani, että siellähän sataa lunta. Ajatus valkoisesta maasta tuntui mukavalta iltaa ajatellen. Olisi valoisampaa mennä kotiin. Tykkäisin, kun olisi vähän lunta. Silleen juuri sopivasti, valaisemaan tätä pimeyttä.
No niin kuin arvata saattoikin niin eihän sitä lunta enää ollut, kun pääsin töistä. Ihan oli musta maa. Mikä pettymys!
Bussin vaihtokaan ei onnistunut niin kuin piti. Siksi kävin iltapalalla Hesburgerissa. Kotona join vain teen. Mutta aikataulu pitää ja nyt onkin aika lopetella tältä päivältä. Aion tehdä sen yhden joogaharjoituksen vielä ennen nukkumaanmenoa.
Hyvää yötä ja nähdään!
-Sanna-