Maanantai-illan ajatuksia
Niin vain on nopeasti menneet nämä minulle tähän kohtaan annetut kolme vapaapäivää. Tänään olen ollut kotosalla. Kaupassa kävin aamupäivällä. Ostin kaksi kassillista ruokaa, koska pojat tulivat tänään käymään. Söimme ja lajittelimme legoja. Homma etenee hitaasti ja jatkuu taas ensi viikolla. Mutta eipä tässä nyt oikeastaan ole kiire.
Omaa aikaa on ollut se, kun katsoin Netflix elokuvan Endless love. Se on aika romanttinen ja uusintaversio 1980-luvulla tehdystä leffasta. Juuri sen tyylinen se olikin. Tykkäsin kyllä, vaikka se aika teinileffa olikin. Suosittelen romantiikan ystäville.
Illalla poikien lähdettyä kävin uimarannalla. Vesi oli tänään taas lämpimämpää. Olin järvessä hieman pidempään. Muutama uimapäivä taitaa taas olla edessä ja sitten kylmenee niin ettei ole viilentymisen tarvetta.
Nyt tuuletan asuntoa samalla kun kirjoitan. On ihanaa, kun sisään virtaa raitista ja viileää ilmaa. Huonelämpötila on taas täällä nousussa, joten kannattaa tuulettaa.
Edessä on pitkä seitsemän päivän työputki. Minulle tulee aina siksi pitkiä työputkia, koska haluan pitää öiden jälkeen kaksi vapaata ja sitten olisi kivaa, kun olisi yksi kokonainen viikonloppu vapaata ja niitä sunnuntaitöitäkin kannattaa vielä tehdä. Usein teen sitten monta päivää putkeen. Mutta kyllähän niitä jaksaa, kun on joskus vapaatakin. En valita.
Mutta nyt taidan vielä tiskata, pestä hampaat ja pedata sängyn itselleni. Hyvää yötä ja nähdään taas!
-Sanna-