Minun strategiani on tällä hetkellä aitous ja ajankohtaisuus
Toukokuun ja loman lopuksi pohdin tänään tätä blogiani. Niin kuin jo aiemmin olen kertonutkin niin tämä blogi on minulle tärkeä ja rakas harrastus. Kirjoitan, koska tunnen tarvetta kirjoittaa ajatuksistani ja minusta on mukavaa jakaa niitä teille lukijoilleni. Olen kuitenkin oppinut, että ihan kaikkea ei kannata jakaa julkisesti. Haluan säilyttää tietyt asiat ihan vaan omana tietonani, esim. sen, että paljonko minulla on velkaa. Tämän vuoksi haluankin blogissani painottaa lähinnä hyvinvointiasioita ja jättää raha-asioiden pohtiminen vähemmälle, vaikka ne lukijoita kiinnostavatkin. Ja tuskinpa kovinkaan moni lukija edes toivoo saavansa minulta vinkkejä talousasioiden hoitoon.
Minun strategiani blogin pitämisessä on se, että kerron aidosti ja ajankohtaisesti omasta elämästäni. Blogissa näkyy mielestäni hyvin juuri se aika, mitä tällä hetkellä elämme. Olen myös todella huono teeskentelemään yhtään mitään, joten kirjoitukseni ovat aitoja otteita minun elämästäni. Minun mielestäni on parempi jättää kertomatta asioita kuin valehdella niistä. Siksi joistakin asioista ei täällä kerrota. Eli kirjoitan vain asioista, jotka ovat totta ja joista haluan kirjoittaa.
Minun strategiallani ei kuitenkaan saa suurta yleisöä tai kaupallisia yhteistöitä. Eikä se minua tällä hetkellä haittaa. Minulle riittää, kun saan toteuttaa itseäni kirjoittamalla. Blogi myös auttaa minua palautumaan työstäni. Oikeastaan on aika hassua, että tällä kirjoittamisella on niin hyvä palauttava vaikutus. Jos kirjoittaisin tätä vakavissani rahankiilto silmissäni niin en usko, että enää saisin vastaavaa vaikutusta vaan uupuisin, koska silloinhan tekisin kahta työtä.
Mutta siis blogi jatkuu edelleen, vaikka lukijoita ei kymmeniä tuhansia olisikaan. Ja faktahan on, että jos nyt olisin esim. raskaana niin tämän blogin lukijamäärät nousisivat hetkessä ehkäpä juuri noihin kymmeniin tuhansiin. Mutta onneksi en ole. Kahdessa lapsessa on ollut ihan tarpeeksi työtä ja olen vain onnellinen, että he ovat nyt molemmat täysi-ikäisiä korkeakouluopiskelijoita. Nyt on minun oman aikani vuoro ja aion nauttia siitä. Tehdä kaikkea sellaista, mitä ei ole aiemmin tullut tehtyä.
Tänään tällaisia mietteitä!
Nähdään!
-Sanna-
Kuva on Pixabaysta.