Mitäs teet viikonloppuna?

Minä olen koko viikonlopun töissä. Ihan hyvä niin, sillä rahaa tarvitaan aina. Oli kiva olla vaihteeksi iltavuorossa. Minulla on jotenkin niin etten vaan halua olla kuin max. 3 samaa vuoroa putkeen. Väsyn henkisesti aina samaan vuoroon. Aamut alkoivat  jo kyllästyttää ja niin tosiaan olenhan tullut tekemään vuorotyötä. Ihan niin kuin muutkin. Iltarytmi sitä paitsi sopii paremmin minun luontaiseen rytmiini.

Kohta myös istun illat yksin kotona, kun poika muuttaa omaan asuntoonsa. Mutta siis toki haluan antaa muidenkin tehdä iltavuoroja ja teen toki oman osuuteni aamuvuoroja valittamatta niistä. Ja siis jos tekee pelkkää iltavuoroa niin ei sekään ole hyvä. Molempi parempi.

Viikonloppu siis kuluu töitä tehdessä. Vapaa-ajalla yritän rentoutua tekemällä kaikkea kivaa ja hyödyllistä sekä ihan vaan lepään.

En nyt jaksa kirjoitella enempää vaan menen nukkumaan! Hyvää viikonlopun jatkoa!

Nähdään!

-Sanna-

Kuva on Pixabaysta.

 

 

Puheenaiheet Oma elämä Ajattelin tänään