Oletko tyytyväinen elämääsi?
Tämä aihe tuli tänään mieleeni, kun vastasin lukijan antamaan palautteeseen. Aloin pohtia, että minusta selvästikin välittyy lukijoille se, että olen ihan tyytyväinen omaan tämän hetkiseen tilanteeseeni. Mutta siis olenko todella oikeasti tyytyväinen siihen, mitä minulla on tai ei ole. Sitä on aina välillä ihan hyvä pohtia.
Pääsääntöisesti olen tosiaan ihan tyytyväinen omaan elämääni. Nautin tästä vaiheesta, jossa molemmat lapseni ovat jo täysi-ikäisiä ja opiskelijoita. Minulla on paljon omaa aikaa. Saan vapaa-ajallani tehdä mitä milloinkin mieli tekee. Ja siis tosiaan olen vasta 43 vuotta. En yhtään kaipaa, että minulla olisi pieni vauva, taapero, koululainen tai teini, jonka tarpeet minun pitäisi ottaa huomioon. Kun on ollut yli 20 vuotta yksinhuoltaja niin kyllä se vaan on ihanaa, kun ei ole kenenkään huoltaja. Tämä ei siis tarkoita ettenkö pitäisi lapsista. En ole alkanut vihata lapsia. Lapset ovat ihan kivoja tällä hetkellä kunhan eivät ole omia.
Talousasiat ovat pitkään olleet suurin huolenaiheeni. Tällä hetkellä minulla ei ole ollut mitään hätää, sillä voitin kesän alussa 5000 eur kenossa. Sainkin velkakierteen katkaistua tämän voiton avulla. Eli se tarkoittaa siis sitä etten ole koko kesänä ostanut mitään luotolla. En kuitenkaan ole saanut kaikkia luottojani vielä maksettua pois. Toki velat ovat kesän aikana vähentyneet, koska en ole ostellut luotolla. Olen myös onnistunut lumipallotekniikalla nopeuttamaan velkojen vähentymistä. Tämä on psykologisesti tosi toimiva keino päästä veloista nopeammin eroon.
Olen alkanut vähitellen myös karsia menojani. Aion muuttaa yksiöön, kun poika saa oman asunnon. Olen ihan toiveikas tulevaisuuteni suhteen. Tiedän, että selviän kyllä.
Olen myös ihan tyytyväinen tämän hetkiseen parisuhteeseeni. Etäsuhde sopii minulle. Mies on minun paras ystäväni. Tapaamiset ovat aina juhlaa. Arki ei ole vielä saapunut suhteeseemme, vaikka olemme kohta jo 4 vuotta olleet yhdessä. Näin juuri on hyvä!
Eli siis kokonaisuutena olen ihan tyytyväinen tämän hetkiseen elämääni. En valita, koska paljon huonomminkin voisi olla! Ainoa toive minulla on se, että voi kunpa saisin elää terveenä seuraavat 40 vuotta. Minun perimälläni tosin on niin, että nyt kannattaa nauttia elämästä, kun vielä on terve. Ja siis tällä tarkoitan somaattista terveyttä. Pieni hulluus ei ole koskaan kenellekään pahaksi!
Ollaan siis kaikki onnellisia niistä hyvistä asioista mitä meillä on ja yritetään kohentaa niitä asioita, jotka elämässämme ovat huonommalla mallilla!
Nähdään!
-Sanna-