Osaatko pitää taukoja?
Minä olen mielestäni aika hyvä pitämään taukoja. Elämä on minut siihen opettanut. Suunnittelen tekemiseni aina niin, että saan pidettyä tauon ennemmin tai myöhemmin. Tämä siis sekä vapaalla että töissä. Koen, että minusta on enemmän hyötyä silloin, kun pidän tauon.
Joskus toki voi tulla tilanne, että kaikki ei mene suunnitellusti, mutta useimmiten kylläkin. Ja silloin ajattelen, että sille asialle nyt vain ei voi mitään. Elämä ei olisi elämää, jos kaikki olisi aina niin hyvin suunniteltua. Joten siis minullakaan ei kaikki aina mene suunnitellusti.
Tässä iässä tästä asiasta ei tule minulle niin suurta masennusta kuin joskus aiemmin. Elämä opettaa olemaan lempeämpi itselleen ja toisille. Ja hyvä niin.
Tänään olen viimeistellyt siivoamista ja järjestämistä, lenkkeillyt, jumpannut ja pojat kävivät kylässä. Oli kiva nähdä heitä. Tarjosin heille kalakeittoa ja pullaa kera kahvin. Ja kyllähän ne maistuivat. Ja siis pidin aina taukoja juurikin tuon siivoamisen suhteen. En tehnyt tätä urakalla vaan osissa. Silloin ei väsytä itseään liikaa. Eihän nyt lomalla kannata väsyä. Kun voi tosiaan osittaa tekemisensä.
Huomenna minulla onkin sitten kaikenlaista muuta tekemistä. Askeleita kertyy huomaamatta, kun siirtyy paikasta toiseen osittain kävellen. Ehkä en mene lenkille ollenkaan. Katsotaan, miten huominen sitten meneekään.
Nyt hammaspesuille ja rentoutumaan. Hyvää yötä ja nähdään!
-Sanna-