Tuntuu hyvältä olla ostamatta lisää vaatteita

Olen täällä blogissani tiistaisin pohtinut vaatehuoneeni sisältöä ja kulutustottumuksiani vaatteiden suhteen. Tällä hetkellä olen saanut karsittua vaatevarastoani. Mutta mikä tärkeintä en ole ostanut mitään uusia vaatteita. En siis edes kirpputorilta. Totuus on se, että käydessäni kirpputorilla olen vain vienyt sinne tavaraa myyntiin ja ehkä hieman kierrellyt vakoillen muiden tarjontaa ja hintoja. En siis ole ostanut sieltä yhtään mitään, paitsi tietenkin pöytätilaa.

Minusta tuntuu tällä hetkellä hyvältä se, että en jatkuvasti ostele uutta vaatetta tai oikeastaan mitään muutakaan. Ja kun tähän alkaa tottua niin on helppo jatkossakin olla ostamatta. Tai oikeastaan ne heräteostokset ovat niitä pahimpia. Kyllähän jotain harkittua ja kestävämpää voi aina silloin tällöin ostaakin.

Jatkossa ostokseni olkoot siis harkitumpia ja kestävämpiä. Se kuuluu vastuulliseen aikuisuuteen. Olenhan jo 43-vuotias ja kahden aikuisen pojan äti. Minun kuuluu näyttää parempaa mallia muille ja käyttää rahani harkiten ja kestävyyttä ajatellen.

Hyvää illanjatkoa!

Nähdään!

-Sanna-

 

Muoti Mieli Ajattelin tänään Ostokset

Jojo Moyesin Yömusiikkia ja 7 seuraavaa kirjaani

Sain tänään kuunneltua loppuun Jojo Moyesin rakkausromaanin Yömusiikkia. Kirjassa on äidinrakkautta ja surumielisiä säveliä Moyesin tapaan. Isabel Delancey jää yllättäen leskeksi. Yhtäkkiä hän onkin yksin velkakasan ja kahden lapsen kanssa. Mitä sitten tapahtuu? Lue, jos tykkäät rakkausromaaneista. Äänikirja 13 h 18 min.

Seuraavaksi alan kuunnella Saara Turusen  Järjettömiä asioita. Tämä on nykykirjallisuuden suunnannäyttäjän älykäs ja omaääninen rakkausromaani. Melankolinen ja leikkisä teos vie lukijan  mukanaan kiehtovaan ja yksityiseen maailmaan. Äänikirja 10 h 37 min. Rakkausromaanien ystäville.

Näiden lisäksi poimin BookBeatista kuusi itseäni kiinnostavaa kirjaa, jotka aion kuunnella kesän aikana.

  • Sanna Kiiski: Tinderpäiväkirja 1 ja 2. Minua kiinnostaa oppiiko kolmen alakouluikäisen lapsen eronnut äiti käyttämään Tinderiä. Ja mitä hän sieltä löytää? Itsekin olen joskus ollut Tinderissä. Sopii aiheesta kiinnostuneille. Äänikirja1  3 h 52 min ja 2  5h 1min.
  • Anna-Leena Härkönen: Olis niin kiva. Miten suhtautua ystäviin, jotka tekevät jatkuvasti ohareita? Onko nuorison vapaamielisyys jo ahdasmielistä? Mistä tunnet sä molopään? Kirjassa kirjailijan humoristisia vastauksia kysymyksiin. Äänikirja 2 h 12 min.
  • Hanna Kinnunen ja Aino-Kuutamo Uusitorppa: Valtavan ihana. Rehellisiä tunnustuksia ja vilpitöntä vertaistukea kehonsa kanssa kamppailevalle naiselle. Self-Help kirjallisuuden ystäville. Äänikirja 6 h 16 min.
  • Lotta Backlund: Sano kyllä! Käsikirja kaiken saamiseen. Suora ja söpöilemätön itsensä kehittämisen kirja opastaa, miten saat ansaitsemasi elämän! Self-Help kirjallisuuden ystäville. Äänikirja 6 h 30 min.
  • Susan Hyatt: Upea. Upea ohjaa sinut yllättävälle tielle kohti terveyttä ja tyytyväisyyttä. Upea auttaa sinua vapautumaan kaikesta, mikä lannistaa henkisesti ja fyysisesti. Self-Helpin ystäville. Äänikirja 7 h 4 min.

Näiden kuuntelussa minulla menee hetki aikaa, joten kerron sitten taas myöhemmin kesällä teille uusia tekemiäni kirjavalintoja. Toivottavasti sinäkin innostuit jostain näistä!

Nähdään!

-Sanna-

Kuva on BookBeatista!

Kulttuuri Oma elämä Kirjat Suosittelen