Älkää pelätkö, blogi ei tule loppumaan

Eilen tosiaan väsyneenä ja rasittuneena aloin pohtia tämän blogin pitämisen mielekkyyttä. Aina ei ole mitään kummoista kirjoitettavaa. Tai sitten kaikesta ei vain voi kirjoittaa. Elämä menee päivä kerrallaan eteenpäin. Joka päivä tapahtuu aina vähän jotain mikä vie sinua eteenpäin kulkemallasi tiellä.

Uskon, että jokaisella bloggaajalla on aika ajoin pohdinnassa se, että haluaako jatkaa blogin pitämistä. Itse olen nyt päätynyt siihen ratkaisuun, että en lopeta kirjoittamista ja en myöskään harvenna postaustahtia.

Sen sijaan minulla on uusia ideoita, joissa pääsen taas toteuttamaan itseäni mielekkäällä tavalla. Haluan, että blogissa edelleen säilyy tämä sama pohdintatyyli, mutta haluan tuoda tähän muutakin sisältöä päivittäin.

Alan pikkuhiljaa toteuttaa tätä uutta tyyliä. Tulette sen huomaamaan kyllä. Uskon, että pidätte siitä. Luvassa on enemmän itseotettuja kuvia ja ihan muutakin asiaa kuin vain minun elämäni. Nyt hyvää yötä!

Nähdään!

-Sanna-

 

Kuva on Pixabaysta!

Puheenaiheet Mieli Runot, novellit ja kirjoittaminen Ajattelin tänään

Kirjoitusmotivaatio hiipuu

Jotenkin viime aikoina on alkanut tämä blogin kirjoitusinto hiipua. Varsinkin näin iltavuorojen jälkeen tuntuu usein, että ei ole oikein mitään kirjoitettavaa. Tai sitten olisi kirjoitettavaa, mutta sellaista asiaa, mitä en tänne blogiin halua laittaa. Tietyt asiat ovat vain minun omassa tiedossani.

Toisaalta taas en halua jättää kirjoittamatta. Haluan säilyttää saavuttamani aseman Blogit.fi listalla. Blogini on päässyt siellä Lifestyle blogien listalla sijalle 8. Se tuntuu hyvältä saavutukselta enkä halua luopua siitä.

Ehkä keksin tähän blogiin jonkinlaisen toistuvan kaavan, jota alan toteuttaa. Ja voisin ehkä tehdä nämä iltavuoropäivän postaukset jo aamupäivällä. Pääsee sitten nopeammin illalla nukkumaan.

Jään pähkäilemään asiaa. Hyvää yötä!

Nähdään!

-Sanna-

 

Kuva on Pixabaysta!

Puheenaiheet Mieli Runot, novellit ja kirjoittaminen Ajattelin tänään