Palkkapäivän ajatuksia

 

Tänään on ollut palkkapäivä. Heräsin jo aikaisin aamulla ja maksoin laskujani. Kyllähän rahat toki riittävät laskuihin, mutta nyt muuton jälkeen on muuttolasku ja jätelasku maksettavana. Maksoin kummastakin laskusta osan tänään. Muuttolasku on mahdollista maksaa kuudessa erässä. Jätelaskun saan maksettua kahdessa erässä. Yritän kuitenkin maksaa tuon muuttolaskun nopeammin pois. Jotta pääsen taas vyöryttämään muita maksuja lumipallolla.

Oli ihanaa, kun vuokra oli pieni, vain 310,40 eur. Käyttövaroja jäi juuri sen verran, että ei tarvi olla nälissään. Humputteluun ei ole varaa. Mutta ei kyllä tarvitsekaan. Minulle riittää välillä vähän vaatimattomampikin elämä. Eikä nyt mihinkään pääsekään. Niin että ei tarvi kenellekään kateellinenkaan olla.

Kyllä tämä tästä alkaa sujua. Opin varmasti lähikuukausien aikana, miten minun kannattaa syödä jne. Eikä ole yhtään pahitteeksi, vaikka en juurikaan herkkuja söisi. Kroppa tykkää ihan perusruoasta eniten.

Iloa sain tänään, kun kävin noutamassa kaikki kolme silmälasiani silmälasiliikkeestä. Niistä on iloa pitkään. Samoin iloa tulen saamaan tänään ostamastani Vallilan Parvekkeella verhosta, jonka siskoni lupasi muokata minun parvekkeen oveeni sopivaksi. Sain verhon 42 eur, kun latasin Ratina sovelluksen puhelimeeni ja käytin siellä olevan -30% kupongin Vallilan liikkeessä.

Nyt hammaspesuille ja nukkumaan! Hyvää yötä!

Nähdään!

-Sanna-

 

Kuva on Pixabaysta!

 

Työ ja raha Mieli Puhutaan rahasta Ajattelin tänään

Iloa uudesta suihkusta

Tänään kun tulin töistä kotiin niin kotona odotti minua uusi suihku. Nyt minulla on mahdollisuus pestä pyykkiä jälleen täällä kotona. Tosin pitää ensin katsoa, että letkut ovat riittävän pituiset. Konsultoin tässä asiassa veljeäni. Onkin kivaa saada taas oma kone käyttöön. Se säästää sekä aikaa että rahaa. Pesutuvassa yksi koneellinen pyykinpesua maksaa n. yhden euron verran. Toki minun ei tällä hetkellä tarvitse pestä kuin muutaman kerran viikossa pyykkiä. Mutta siltikin oma pyykkikone on kiva olla käytössä.

Ja olihan sitä kiva iltavuoron jälkeen suihkutella näin hienolla suihkulla. Suihkussa käyminen tuo hyvää oloa ja unikin maittaa sitten paremmin. Käyn aina joka työvuoron jälkeen suihkussa, yövuoronkin jälkeen. Ja siis vähintään kerran päivässä muutenkin. Kesällä jopa kaksi kertaa päivässä. Kyllä se aina virkistää.

Taas tuli kodista parempi paikka olla. Ne on ne pienet muutokset, jotka vaikuttaa. Hyvää yötä!

Nähdään!

-Sanna-

Koti Remontointi Oma elämä Mieli