Voimia kerätty tulevaan viikkoon

Juuri nyt olen iloinen siitä, että minulla on ollut vielä tämäkin päivä vapaata. Olen saanut jääkaapin täytettyä ja olen siivonnut. Olen levännyt ja yrittänyt rentoutua. Paljon on tosin kaikenlaista mielen päällä juuri nyt.

Ihan ensimmäisenä mietin, että mitenkähän mahdan päästä turvallisesti liikkumaan kotoa bussipysäkille ja bussipysäkiltä kotiin. On ihan laiminlyöty kävelyteiden hoito täällä päin. Täytyy vain varata tarpeeksi aikaa pysäkille kävelemiseen ja ehkä kontata osa matkasta. Katsotaan, miten onnistuu huomenna. En toivoisi itselleni enkä kenellekään muullekaan sairaalahoitoa tai jopa kuolemaa tämän asian vuoksi.

Toisena mietin parhaillaan käynnissä olevaa työtaistelua, johon olen velvollinen osallistumaan. Onhan tämä ylityö-ja vuoronvaihtokielto varmasti monessa paikassa aivan loistava taistelukeino. Minun tilanteessani on kuitenkin ihan sama, että pystynkö juuri minä vaihtamaan vuoroa tai tekemään ylitöitä. Jos en minä pysty niin joku muu pystyy ja hyödyt menevät siitä hänelle. Minä en kuitenkaan yleensä edes ole meillä se, joka vaihtaa vuoroa tai tekee ylitöitä. Teen yleensäkin vain omat vuoroni. Ja siis se millä voisin vaikeuttaa tilannetta on laitonta, joten siis teen kyllä omat vuoroni, mutta ei se vaikeuta yhtään mitään . Joten en siis intoile tästä yhtään. Todennäköisesti on raskas viikko tiedossa ja olen sitten vain entistä väsyneempi ja kuormittuneempi, kun tasan viikon päästä on se yksi vapaapäivä.

Kolmantena mielessä on tämä maailmantilanne. En jaksa koko aikaa seurata tilannetta. En jaksa katsella sitä, kun pienet lapset pakenevat kotoaan kauhun vallassa. Enkä jaksa katsella, sitä miten nuoret viattomat miehet pakotetaan sotimaan heidän edes tietämättä, mihin osallistuvat. En jaksa katsella, miten Ukrainassa koko maa tuhoutuu. Mutta sen tiedän sisällä sydämessäni, että jos minun työpanokseni tullaan jossain vaiheessa vielä tarvitsemaan niin minä aikuisten lasten äitinä ja sairaanhoitajana teen kaikkeni minkä vain pystyn oman maani hyväksi. Se on minun velvollisuuteni ja elämäntehtäväni. Palvella ylpeänä omaa maatani.

Nyt toivottelen hyvää illan jatkoa. Nähdään taas!

-Sanna-

Hyvinvointi Oma elämä Mieli Ajattelin tänään

Pulla päivässä tekee hyvää

Jo pitemmän aikaa olen syönyt vähemmän karkkia ja suklaata, mutta enemmän pulla ja leivonnaista. Usein ostan -30 % pullia. Viimeaikoina aika usein laskiaispullia mantelilla. Tai sitten vaan ihan marjapiirakkaa tai pullaa. Pyrin ostamaan usein pullaa, jossa parempi valinta sydänmerkki.

En pidä pullaa niin huonona vaihtoehtona kuin karkki ja suklaa. Ja pitäähän ihmisellä joku pahe olla syömisen suhteen. 20 % syömisistä voi olla juurikin pullaa tai leivonnaista kohtuudella.

Useimmiten pullan kanssa maistuu kahvi. Sinäkin varmasti herkuttelet näin?

Hyvää yötä ja nähdään taas!

-Sanna-

Hyvinvointi Oma elämä Mieli Ajattelin tänään