En osta uusia vaatteita

Olen jo pitkän aikaa ollut ostamatta jatkuvasti uusia vaatteita. Aion kuluttaa vaatteeni loppuun ennen kuin ostan uusia. Teen tämän sekä luonnon että taloustilanteeni vuoksi.

Nykyään en oikeastaan tarvitse muita kuin ihan peruskäyttövaatteita. Töissä minulla on työvaatteet. Jotka nykyään ihan sopivatkin minun muodoilleni.

En minä silti ihan ehdoton ole tässä asiassa. Jos tulee sellainen tilanne, että todella tarvitsen jotain vaatetta niin kyllä sellaisen voin sitten harkiten ostaa.

Mieluiten ostan kestävämmin valmistettuja ja parempi luonnolle tuotteita. Tiedän, mitä voin ostaa, mutta niitäkin aion ostaa vain harkittuna ja varojeni mukaan.

Ihan eri on siis tilanne nyt kuin esim. 15 vuotta sitten. Elämä opettaa tässäkin asiassa.

Nyt Hyvää yötä ja nähdään taas!

-Sanna-

Hyvinvointi Oma elämä Mieli Ajattelin tänään

Lantion availua yövuorojen jälkeen

Niin ne yövuorotkin taas menivät valvoessa. Heräsin tänään tarkoituksella tavallista aikaisemmin, jotta ehdin käydä asioilla. Ja kyllä sitten väsynyt olenkin ollut. No, saan kohta varmastikin nopeasti unenpäästä kiinni ja nukun kunnon yöunet. Yövuorot kyllä kuluttavat ihmistä. Ei niitäkään määräänsä enempää kannata tehdä. Mutta ovathan ne useimmiten ihan mukava tauko siihen ilta-ja aamuvuororumbaan.

Tämän kuvan innoittamana päätin tänään alkaa taas joogaamaan. Teinkin sitten kolme kertaa 15 min. lantioita avaavan joogan. Kevyttä, mutta kuitenkin joogaa. Huomasin olevani taas kankeampi johtuen tauosta. Mutta kyllä tuntui hyvältä nuo joogat. Toivottavasti pääsen taas hyvään jumppaamistahtiin. Ehkei kuitenkaan ihan joka päivä tarvitse jumpata/joogata.

Nyt on kyllä pakko lopettaa kirjoittaminen tähän, sillä olen yöunien tarpeessa. Hyvää yötä teille ja nähdään taas!

-Sanna-

 

Hyvinvointi Oma elämä Mieli Ajattelin tänään