Miten suhtaudut muiden mielipiteisiin?

 

Tähän kysymykseen vastaan niin, että suhtaudun toisten mielipiteisiin sen mukaan, että ovatko ne minun mielestäni järkeviä ja asiallisia. Itse olen sen verran todellisuudentajuinen ihminen, että tajuan etten aina ole oikeassa. Kaikista toisista ei valitettavasti voi tätä samaa sanoa. Joillekin oikeassa oleminen on pakkomielle. Ei pysty myöntämään olevansa väärässä tai että oma mielipide ei aina välttämättä ole se ainoa oikea.

Minä pyrin aina kuuntelemaan toisen mielipiteen ja kertomaan omani harkitusti. Elämäni aikana olen joutunut monta kertaa olemaan kertomatta mielipidettäni monestakin syystä johtuen. Joskus se on jäänyt kaihertamaan mieltä. Harmittaa, kun en saanut suutani auki.

Minun mielestäni on ihan normaalia elämää, että aina ei olla samaa mieltä ihan jokaisesta asiasta. Mutta ei sekään ole kivaa, jos joku aina tyrmää sinun mielipiteesi asiasta kuin asiasta vain siksi, että pitää itseään sinua ja muita fiksumpana. Näitäkin on nähty.

Kaikilla on oikeus omiin mielipiteisiinsä niin sinulla kuin minullakin. Oletko samaa mieltä?

Nähdään!

-Sanna-

 

Kuva on Pixabaysta!

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään

Silloin onnistuin…

Elämäni aikana olen monta kertaa epäonnistunut monessakin asiassa. Näistä olisi tietysti hieno sanoa, että kaikista epäonnistumisista kyllä oppii jotakin. Ja siis usein oppiikin, mutta ei aina. Jotkut epäonnistumiset jäävät joskus kaihertamaan mieltä. Muistat vielä pitkänkin ajan jälkeen, kuinka harmitti epäonnistua.

Mutta tänään haluan ajatella mieluummin niitä kaikkia kertoja kun olen onnistunut jossakin asiassa. Ja onhan niitäkin toki ollut ja paljonkin. Alhaalla pieni lista elämäni merkittävistä onnistumisista.

  • Minulla on kaksi kivaa aikuista lasta
  • Minulla on kunnollinen ammatti, jolla saa töitä
  • Minulla on vakituinen työpaikka ja useimmiten tykkään työstäni
  • Minulla on miesystävä, joka oikeasti välittää minusta
  • Minulla on luottotiedot edelleen kunnossa, vaikka tiukkaa on tehnyt pitkään
  • Olen useimmiten hyväntuulinen, vaikka usein saan kuraa niskaani ilman mitään asiallista syytä
  • Tämä blogi on kyllä aika hyvä

Epäonnistumisista ei kannata lannistua. Vaikka niitäkin tulee aina niin kyllä aina välillä taas jossain asiassa sitten onnistuukin. Ei meistä kukaan ole täysin epäonnistunut ihminen. Muista se!

Nähdään!

-Sanna-

 

Kuva on Pixabaysta!

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään