Tapaninpäivänä olo on tuntunut rennommalta

Tänään tapaninpäivän aamuna nukuin jälleen pidempään. Minulla oli iltavuoro. Ennen iltavuoroa olo oli tosi virkistynyt ja hyvä. Minulle teki hyvää, kun sain olla aattoillan ja koko joulupäivän kotona. Ja bonuksena vielä sain tänään nukkua pidempään. Ihanaa ja rentouttavaa. Oli ihanaa joskus vain olla ja syödä. Olla tekemättä mitään sen ihmeellisempää. Ja toki oli kivaa viettää aikaa lasteni kanssa. Pelata lautapeliä, katsella yhdessä tv:tä ja jutella.

Ikäväkseni kuitenkin täytyy sanoa, että työpäivän jälkeen olo ei enää ole niin virkistynyt. Ja siis tämä johtuu jatkuvasta maskin käytöstä. Ja niin menkatkin alkavat ihan näinä päivinä. Niiden lähestymisen tunnistaa, alavatsakivuista, rinnoista ja hiusten rasvoittumisesta. Eli siis matalalentoa on taas edessä jonkin aikaa. Onneksi pian alkaa pitkät vapaatkin niin saan levätä ihan rauhassa.

Aion ottaa vapaillani kaiken mahdollisimman rennosti. Kuuntelen kirjaa, katson telkkua ja jumppaan sekä meditoin. Aika kuluu varmasti ihan hyvin. On tärkeätä, että ihmisellä on aina välillä tällaisia aikoja elämässään, jolloin voi rentoutua. Rentoutuminen on erittäin tärkeää meille kaikille. Ilman rentoutumista on vaikea jaksaa olla tehokas ja aikaansaava arjessa. Vai mitä?

Nyt lepäämään!

Nähdään!

-Sanna-

Kuva on Pixabaysta!

Hyvinvointi Hyvä olo Tapahtumat ja juhlat Ajattelin tänään

Joulupäivän viettoa kotona

Joulupäivä on kulunut ihan vaan kotona löhöillen ja syöden. Aamulla nukuin pidempään ja kuuntelin kirjaa. Kävin syömässä aamupalaa, mutta menin takaisin sänkyyn löhöilemään. Sitten syötiin ekan kerran. Tv:stä on tullut seurattua YLE1 ohjelmia, joululauluja jne.  Katsoin myös kotimaisen elokuvan Mestari Cheng, josta tykkäsin kovasti. Suosittelen draaman ja romantiikan ystäville.

Pelattiin vielä tänäänkin Haluatko Miljonääriksi peliä. Minä voitin 1000 eur. Onneksi ne kysymykset ei ole ydinfysiikkaa. Mutta siis tuuriakin täytyy olla, että tulee juuri itselle sopiva kysymys. Sitten katseltiin Avara luonto dokumenttia Lumen eläimet. Oli hyvä BBC:n dokumentti. Suosittelen sitäkin. Ja taas syötiin lisää.

Tänään en enää syö enempää. Nyt tulee Joulumaa elokuva. Vaikuttaa hyvältä. Tämän jälkeen menen pesuille ja laitan kosteuttavan kasvonaamion kasvoille. Ja jossain vaiheessa sitä menen taas sänkyyn pötkölleen kirjaa kuuntelemaan ja laitan silmät kiinni. Uni tulee sitten kun tulee.

Postauksen kuvana on yllätyksenä lahjaksi saamani herkkukori. Minusta tämä oli kiva lahja. Sain sen veljeltäni. Siinä on kori täynnä laadukkaita herkkuja. Lahja minun mieleeni. Kiitokset vielä veljelle, jos lukee tämän. Mitä sinä sait lahjaksi?

Hyvää joulun jatkoa edelleen!

Nähdään!

-Sanna-

Puheenaiheet Ystävät ja perhe Tapahtumat ja juhlat Ajattelin tänään