Jos minä saisin päättää…

Niin kyllä olisi moni asia paremmin täällä maailmassa. Näin ajattelee varmasti moni muukin kuin vain minä. Jotkut eivät ole tässä asiassa oikeassa, jotkut saattavat olla. Asiat ovat katsottavissa monesta eri näkökulmasta. Toisilla on se ongelma etteivät näe usein kuin sen oman mielipiteensä ja tilanteensa. Itse koen usein osaavani ajatella laajemmin kokonaisuuksia. Ainakin joissain asioissa. Ja ajattelen yleensä muutakin kuin vain itseäni. Ihan sitä kokonaisuutta.

Olisi kivaa, kun kaikki menisi aina hyvin ja ihanteellisesti. Juuri niin kuin on ohjeistettu. Mutta aina se ei ole minusta kiinni. Joudun olemaan ihan sen varassa, mikä on jonkun toisen mieliala asian suhteen. Se ei ole kivaa. Ja siis minä vain haluaisin tehdä niin kuin on oikein.

Taidanpa lopettaa tähän tänään ja mennä nukkumaan!

Hyvää yötä ja nähdään!

-Sanna-

Hyvinvointi Oma elämä Mieli Ajattelin tänään

Toisen työpäivän väsymys

En tiedä, mistä johtuu, mutta aina toisen työpäivän jälkeen tulee väsymys. Ensimmäinen päivä vapaan jälkeen menee aina jotenkin ylipirteästi. Eli siis sitä yrittää olla jaksavampi kuin onkaan. Toisena päivänä tulee sitten se todellisuus vastaan ja tajuaa ettei jaksa vetää ylipirteästi kuutta työpäivää putkeen.

Tänään iloitsin siitä, että pääsin jo klo 20 lähtemään kotiin ja huomenna saa nukkua edes vähän pidempään. Teen taas töihin lähtöön asti kaikkea sellaista, mikä edistää omaa jaksamista. Eli siis nukun ja syön.

Tällä hetkellä täytyy mennä aina päivä kerrallaan eteenpäin. Mutta nyt täytyy lopettaa tältä illalta. Silmät lupsuvat kiinni.

Hyvää yötä ja nähdään!

-Sanna-

Hyvinvointi Oma elämä Mieli Ajattelin tänään