Minulla ei varsinaisesti ole mitään suosikkivuodenaikaa. Tykkään eniten elokuu-lokakuu välisestä ajasta. Eli loppukesästä ja alkusyksystä. Silloin on vielä valoisaa ja lämmintä. Juuri sopivaa säätä minulle. Tuolloin tulee taas paremmin kuntoiltua kesän jälkeen, kun ei ole liian kuuma. Mutta nyt taas huomaa, että pimeys ja kylmyys alkaa vaikuttaa minuun näin marraskuussa. Ja tätä sitten kestää tuonne keväälle asti. Nukuttaa ja ruoka maistuu. Olisi siis hyvä vähän kuntoillakin.

Tänään muuten ehdin grillille ja ostin itselleni ja pojalle kuumat koirat. Se on Nokialaisten herkkua. Nyt on hyvä sitten kirjoitella ja mennä nukkumaan, kun on maha täynnä. Ja vielä yksi työvuoro pitäisi huomenna jaksaa. Viisi iltavuoroa jo tehty. Iltoja pystyn näemmä tekemään näin monta putkeen, mutta luulenpa että 5 aamua tai 5 yötä peräkkäin ei menisi yhtä kevyesti. Tuota 5 yötä en haluaisi kyllä edes kokeillakaan.

Nyt on taas aika lopettaa tarinointi ja mennä nukkumaan. Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt on kuunneltu loppuun. Ja kyllä tunnistin itseäni tuosta. Minulla on ollut nuorempana  vaikeuksia jaksaa ympäristön asettamia paineita, työtä ja yksinhuoltajuutta. Ja tunnistan itsessäni kiltteyden ja suorituskeskeisyyden. Ikä on tuonut ymmärrystä itseä kohtaan ja tietty elämää helpottaa aivan valtavasti se, että ei ole enää kenenkään huoltaja. Lisäksi olen alkanut välittää vähemmän ympäristön asettamista vaatimuksista. Tajunnut, että monet eivät vaan itse ole olleet kovinkaan fiksuja ja järkeviä ihmisiä. Eikä minun kyllä millään tavalla tarvitse tuntea olevani toisia tyhmempi, jos en joitain asioita ole esim. tiennyt. Ja onhan se niinkin, että minun ei tarvitse yhtään jaksaa aina siitä toisten ymmärtämättömyydestä välittää. Minä en ehkä tiedä aina kaikkea, mutta minulla ei onneksi ole taas sitten älystä puutetta. Äly ja viisaus eivät ole sama asia.

Hyvää yötä!

Nähdään!

-Sanna-