Tänään sitä taas huomaa työpäivän ja kaupassakäynnin jälkeen, että kun olet koko päivän visiiri tai maski naamalla niin kyllä sitä väsyy tavanomaista helpommin. On juuri sellainen olo, että et ole saanut tarpeeksi happea. Ja tätä pitää jaksaa päivästä toiseen ties kuinka kauan. Ai että kuinka kaipaan sitä aikaa, jolloin näitä ei tarvinnut käyttää. Palataankohan me enää koskaan siihen huolettomuuteen? Minä veikkaan, että emme. Ehkä hetkellisesti, mutta eiköhän taas jonkun ajan päästä joku uusi virus ala kiusata meitä. Ehkä joku vielä pahempi kuin korona.

Kuuntelin tänään loppuun Satu Vasantolan Kaikki kadonneet kirjan. Kirja tuli kuunneltua nopeasti, koska se oli tarpeeksi mielenkiintoinen ja mukaansatempaava. Tarinan loppuratkaisu oli mielestäni yllättävä ja epäreilu kirjan päähenkilöä kohtaan. Miten kukaan voi tehdä niin omalle lapselleen. Olin surullinen päähenkilön eli Annun puolesta.

En aloita uuden kirjan kuuntelua vaan katselen tänään ihan vaan televisiosta Olet mitä syöt ja Yökylässä Maria Veitola. Näiden jälkeen nukkumaan ja luulen, että uni tulee helposti. Huomenna vielä työpäivä ja sitten onkin jo viikonloppu. Minulla on vapaata ja treffit. Kivaa, Jee!

Ei jaksa tänään enempää kirjoittaa! Huomenna jatkuu! Voit seurata minua myös Facebookissa ja Instagramissa!

Nähdään!

-Sanna-