Minä en oikein koskaan ole osannut unelmoida menestyksestä. Lapsena en ollut erityisen lahjakas oikeastaan missään asiassa. En kuitenkaan huono. Siitä johtuen olenkin ihan hyvin pärjäillyt ja itsetunto on ollut kiusaamisesta huolimatta ihan kohtuullisen hyvä.

Kouluikäisenä uppouduin kirjojen maailmaan. Kirjoja lukemalla pääsi aina hetkeksi pois ympärillä olevasta todellisuudesta. Hain kirjoja kirjastosta. Minulla oli varaa harrastaa lukemista.

Lukeminen antoi minulle paljon ymmärrystä ja tietoa eri asioista. Asioista, joista en muuten olisi tiennyt yhtään mitään. Lukioaikana ja opiskellessani sairaanhoitajaksi keskityin enemmän muihin asioihin elämässä. Onnistuin hankkimaan itselleni ylioppilastodistuksen ja sairaanhoitajan tutkinnon. Pystyin siis elämään ihan tavallista hyvää elämää työssä käyden ja lapsiani kasvattaen.

Lasten kasvaessa aikuisiksi aloin haluta jotain enemmän. Minulle tuli tarve alkaa pitää blogia. Halusin tehdä elämässäni jotain muutakin kuin hoitaa vanhuksia. Halusin toteuttaa itseäni luovalla tavalla. Ja mikäpä minulle kirjojen ystävälle olisikaan parempi tapa ilmaista itseäni kuin kirjoittaminen. Blogin pitäminen on juuri sopivasti kuntouttanut minua kirjoittamaan ja jäsentämään omia ajatuksiani. Ajatukset ovat todempia silloin, kun ne näkee.

Koen, että blogini avulla voin auttaa muita itseni lisäksi. Ja ehkäpä vielä kirjoitan oikean kirjan. Sen kirjan takana on silloin koko elämäni kestänyt työ lukijana, äitinä, sairaanhoitajana ja bloggaajana. Ilman näitä elämäni rooleja en olisi yhtään mitään. Eikä minulla olisi mitään mistä kirjoittaa. Eli koskaan en ole elänyt unelmissa, mutta aina olen tehnyt jotakin sellaista, joka on vienyt minua eteenpäin elämässä. Ehkäpä vielä jonain päivänä olen menestynyt kirjailija!

Tällaisia ajatuksia heräsi minulle tuosta lainauksesta!

Nähdään!

-Sanna-