Ihan vaan oloilupäivä

Olen tänään ihan vaan ollut tekemättä mitään sen ihmeellisempää. Kuuntelin kirjaa, katselin telkkua, pelasin ja kävin ulkonakin. Kaiken tämän tein ihan omissa oloissani. Nyt vain on jonkin aikaa järkevämpää olla näin, kun ei ole kuitenkaan ihan pakko olla kontaktissa kenenkään kanssa. Kyllä tämä tästä taas kohta helpottaa. Uskon niin.

Eka vapaapäivä siis tällainen niin huomenna kyllä sitten taas käyn ostoksilla ja teen pikasiivouksen. On sitten taas seuraavan työputken ajaksi siistimpää. Ja jääkaapissa ruokaa.

Katselen tässä samalla telkkua niin täytyy kyllä sanoa, että ihan kauhulla kuuntelen tuota, että jollain on yhtäkkiä edessään 1000 eur sähkölasku. Jos minä saisin sellaisen niin eipä minulle jäisi enää rahaa ruokaan. Järkyttävää. Muutenkin mediassa ollut paljon juttua siitä, miten ihmisten rahat eivät meinaa riittää enää edes ruokaan. Karua ja ikävää.

Ihmisillä on niin monenlaisia tilanteita. Minun tilanteeni ei ole mikään erityisen hyvä, mutta ei myöskään totaalisen huono. Yksinäni kyllä selviän näillä tuloilla. Eri asia, jos on huollettavia. Minä pyrin ostamaan vain tarpeeseen ja ostamaan ns. käteisellä. Tämä sopii hyvin minulle juuri nyt.

Nyt toivottelen teille hyvää yötä ja nähdään taas!

-Sanna-

Hyvinvointi Oma elämä Mieli Ajattelin tänään

Muutama päivä aikaa hengähtää

Mikäpä tämän parempaa kuin sunnuntai-iltana todeta, että nyt on sitten kaksi vapaapäivää edessä. Ihan on taas tervetullut tauko tähän tilanteeseen. Vietän vapaat ihan täällä kotona omissa oloissani. Lepään ja rentoudun omaan tahtiini. Hoidan itseäni niin, että taas jaksan seuraavan työputken. Päivä kerrallaan mennen eteenpäin.

Elämä ei tällä hetkellä ole mitenkään erityisen ihanaa. Mutta eipä se aina olekaan. Ja varmastikaan en ole ainoa, joka juuri nyt näin kokee. Uskon kuitenkin, että vielä joskus voi olla jotain parempaa. Ja siis ainakin toivon niin.

Juuri nyt on vähän väsynyt olo valvottujen öiden jälkeen. Taidan mennä ajoissa nukkumaan niin saan sitten taas hyvin rytmin kääntymään normaaliksi. Huomenna saa sitten tehdä mitä haluaa.

Hyvää yötä ja nähdään!

-Sanna-

Hyvinvointi Oma elämä Mieli Ajattelin tänään