Maaliskuussa meidän kaikkien elämä alkoi vähitellen muuttua suljetummaksi. Harrastukset ja muu vapaa-ajan vietto siirtyi lähinnä kotioloissa ja lähellä kotia tapahtuvaksi. Ihmiskontakteja piti alkaa välttää. Koulut suljettiin ja useat ihmiset alkoivat työskennellä etänä. Minulla työ on säilynyt koko ajan samana. Työstäni ja työkavereistani olenkin tällaisena aikana todella kiitollinen. Ja kotona minulla on ollut seurana 18-vuotias poika. Ilman häntä olisi ollut tylsempää pysyä kotona.

Elämä on nyt muutaman kuukauden ajan pyörinyt vain kodin ja työn välillä. Töiden lisäksi olen käynyt lähinnä vain kaupassa ja ulkoilemassa lähimaastossa. Tähän on alkanut jo tottua. Mutta kyllä minä silti kaipaan kaikkia niitä ihmisiä, joita en nyt ole nähnyt. Ja kyllä aion kesäkuussa mennä ravintolaan syömään ja käymään vaikkapa jossain museossa. Vähitellen toivottavasti pääsemme kohti sitä, mikä meillä ennen oli. Sitä en kuitenkaan usko, että mikään enää koskaan tulee olemaan niin kuin se vielä helmikuussa oli. Maailma on muuttunut ja me sen myötä. Jatkossa tulemme varmastikin elämään ajoittain suljettua elämää niin kuin nyt olemme eläneet. Mikään ei siis enää ole kuin ennen.

Näitä ajatuksia minulla on tällä hetkellä mielessäni, kun olen väsynyt ja ”yksinäinen ”. Toivottavasti tämä tästä vielä paremmaksi taas muuttuu. Minua voit päivittäin seurata täällä Lilyn blogiyhteisössä. Kirjoitan tänne aina joka päivä vähän jotakin. Tervetuloa lukemaan tätä minun päiväkirjaani.

Nähdään!

-Sanna-