Päiväunista voimaa iltaan

Tänään kyllä väsytti aika paljon. No, aamuvuoron jälkeen kävin grilliltä hakemassa itselleni makkaraperunat. Teki niin kovasti mieli makkaraa näin lauantaina. Söin kotona rauhassa ja join vielä kahvia jälkkärinä. Syötyäni kävin suihkussa ja sitten päätin, että menen sänkyyn pitkäkseni. Makuuasento onkin hyväksi selälle, kun aika paljon kuitenkin tulee istuttua. Laitoin äänikirjan päälle ja aloin väritellä samalla. Kohta jo alkoi väsyttää niin, että piti laittaa puhelin pois kädestä ja silmät kiinni. Siihen sitten nukahdin tunniksi. Ja hyvää teki päiväunet.

Nyt on taas jaksanut puuhastella kaikenlaista tässä kotona. Tämän postauksen jälkeen taas rentoudun ja menen varmaan ajoissa nukkumaan. Lepoa tarvitsen, kun on pitkä työputki meneillään. Mutta kun menee juuri näin päivä kerrallaan eteenpäin itseään kuunnellen niin kyllä sitä selviää mistä vaan. Ja positiivista, että olen nyt taas menkkojen jälkeen kuukauden paremmalla puolella.

Ihanan hiljainen on ollut tämä lauantai-iltakin. Nautin olostani täällä yksin kotona. Toki hieman ikävä on miesystävää, joka ei lyhyellä varoitusajalla päässyt tulemaan luokseni. Mutta onneksi seuraavat treffit kuitenkin ovat jo sovittuina. Silloin sitten on kivaa olla yhdessä.

Nyt lopettelen tänään tähän. Ehdin vielä vähän rentoutua ja sitten ajoissa nukkumaan.

Nähdään!

-Sanna-

hyvinvointi ajattelin-tanaan mieli oma-elama
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *