Syksy on mennyt, talvi tullut
Nyt kun on ensimmäinen adventti niin voi kyllä jo sanoa, että talvi on tullut. Ja siis maa on täällä ihan valkoinen. Toivottavasti sellaisena pysyykin. Huurteiset puut ovat myös mielestäni tosi kauniit. Lumi ja huurre tuovat valoa tähän muuten niin pimeään aikaan.
Treffit ovat taas tältä erää ohi. Mutta siis tokihan meillä jo seuraava kerta on sovittuna. Nyt minulla vaan on aika paljon töitä seuraavat kaksi viikkoa. Seuraavat kaksi viikkoa menevät niin, että on vain yksi vapaapäivä kummallakin viikolla. Mutta en valita, koska onhan minulla ollut vapaatakin ja seuraavallakin listalla on. Kyllä tuon jaksaa, kun asennoituu siihen niin kuin kuuluukin.
Minulla muuten simahti tänään aamulla kahvinkeitin. Ostin Prismasta uuden halvan ja pienen keittimen. Siinä on kahden vuoden takuu niin ehkä se juuri sen ajan kestää. Ja siis ostan uuden vasta sitten kuin tuo simahtaa. Edellinen keitin oli minulla monta vuotta ja sain sen veljeltäni käytettynä.
Nyt olen väsynyt treffien jälkeen niin menen ajoissa nukkumaan. Ja huomenna on ennen töitä asioita hoidettavana. Saapi nähdä kuinka nopeasti saan tämän asian hoidettua. Toivottovasti nopeasti.
Hyvää yötä ja nähdään taas!
-Sanna-