Tuntuu, että nyt jaksaa

Loma alkoi ja on sellainen olo, että nyt jaksaa jotain tehdäkin. Tehtiin pitkähkö kävelylenkki omalla kylällä. Vähän niin kuin sightseeing-kävely. Kyllä täälläkin kylällä aina vähän jotain nähtävää on. Lopuksi käytiin Prismassa ostoksilla ja ostettiin vaan ruokaa.

En jatkanut nettiostoksiakaan enää. Voisihan sitä tilata kaikkea alevaatetta kesää ajatellen, mutta jotenkin ei nyt vain yhtään ollut sellaista fiilistä, että ostaisin ison kasan jämävaatteita kesää varten. Haluan ostaa aina vain sitä, mitä tarvitsen juuri nyt. En halua täyttää vaatekomeroa täyteen heräteostoksillani. Ja mielestäni on tyhmää ostaa vain siksi, että halvalla saa. Haluan ostaa todelliseen tarpeeseen.

Tänään olen pohtinut, että jos asuisimme miehen kanssa yhdessä niin olisi kyllä ahdasta asua yksiössä. Haluaisin sitten kyllä asua kaksiossa. Katsotaan nyt tuleeko tätä vaihetta meille koskaan vai ollaanko aina vain näin. Ei ole kyllä kiirettä eikä painetta yhteen muuttamiselle. Näin on  aika hyvä kuitenkin.

Jatketaan huomenna juttua. Hyvää yötä ja nähdään taas!

-Sanna-

hyvinvointi ajattelin-tanaan mieli oma-elama
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *