Valppaana saa olla vielä pitkään

On vuoden pimein aika meneillään. Minuun ainakin vaikuttaa kovasti tämä pimeys ja kylmyys. Joulunodotus ja keinovalaistus kuitenkin tuovat pientä iloa tähän muuten niin synkkään aikaan. Ja aina välillä on kiva, kun maa on valkoinen edes hetken. Jouluksi olisi kyllä kiva saada pysyvää lunta.

Koronavirustilanne on se, mikä se nyt on ja pitkään aikaan tuskin vielä voi täysin sen suhteen hengähtää. Poissuljettua ei ole sekään, että tulee joku uusi ehkä vielä pahempi pandemia. Tämänhetkinen tilanne voi olla vasta harjoittelua tulevaa varten. Koronavirusrokotteet tulevat ehkä joskus ensi vuoden puolella ja kestää aikansa, että ne saadaan annettua ihmisille. Jotenkin epäilyttää, että mahtaneeko vielä toukokuussakaan päästä matkustamaan Prahaan. Ei voi yhtään tietää, mikä on tilanne silloin. En odota liikaa.

Luulen, että jatkossa en tule kovinkaan innokkaasti varailemaan ulkomaan matkoja enkä muutenkaan liikkumaan suurissa väentungoksissa. Tästä korona-ajasta taitaa jäädä tavaksi olla vapaa-ajalla enimmäkseen omissa oloissaan. Säästyypä ainakin rahaa ja aikaa jää enemmän itselle. Jotain hyvääkin siis tässä ajassa.

Ollaan siis edelleen valppaita ja suojaudutaan niin hyvin kuin voidaan edelleen! Inspiroiduin tähän kirjoitukseen lukemalla tämän artikkelin Ylen sivuilta.

Minun elämääni, ajatuksiani ja kokemuksiani voi seurata täällä Lilyn blogiyhteisössä päivittäin vaihtuvina aiheina. Ota blogi seurantaan!

Nähdään!

-Sanna-

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *