Vapailla kerään voimia

Vapaat alkaa eli on siis aikaa itselle ja vähän muillekin. Olen ollut aika tiiviisti töissä heti loman jälkeen ja hyvää tekee kyllä olla muutama päivä taas poissa sieltä. Jaksaa sitten taas paremmin tehdä kaikkea, mitä eteen tulee ja siis kaikkeahan todella tulee vastaan. Ei ole vain yhtä asiaa, mitä hoidetaan vaan ihan kokonaisuutta ja se siis käsittää tietty ihan kaiken. Tiedätte kyllä. Ei aina helppoa, mutta kyllä siitä selviää.

Aion nyt vapaitten aikana vähän siistiä kämppääni. Aloitin jo tänään ja siis koska siivosin paremmin syyskuussa lomallani niin ei täällä todellakaan ole mitään kaaosta. Tiskaan, pesen pyykit, vien roskat ja ylimääräiset tavarat kirpparille. Noita teen siis ihan koko ajan. Mutta varsinainen siivoaminen yleensä jää vapaille, imurointi ja pölyjen pyyhintä esim.

Aion myös täyttää jääkaapin niin, että ei tarvitse käydä kuin nopeasti Salessa työmatkojen yhteydessä. Ja siis nämä hoituvat sillä aikaa kuin odottaisi bussia. Kätevää.

Jospa tänään lopettelisi tähän, niin ehtisi vielä vähän jotain kivaa tehdä ennen kuin menee puhtaisiin lakanoihin nukkumaan. Hyvää yötä ja nähdään!

-Sanna-

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *